vaikka sanainen arkku kolisee tyhjyyttään.  Tai lienee siellä jotain, koska jokin kolisee.  Opittiin jo ensimmäisillä ruotsin tunneilla oppikoulun ekalla, että tumma tunnor bulrar mest.  Vai olivatko ne blondeja, jotka ääntä pitivät. 

Pakko kumminkin jotain viestittää, kun Ezikoinenkin kännytti, että ollaanko tällä suunnalla yleensä hengissä.  On vähän varovainen nyt, kun hänen appiukkonsa - minua nuorempi - kuoli yllättäen.  Sen  "yllättäen" voisi laittaa lainausmerkkien sisään, koska  vaivoja riitti omiksi tarpeiksi, mutta lääkäriin menoon ei millään muka löytynyt aikaa - eikä halua.  Monissa remonteissa oli mies Ezikoisellakin mukana ja muitakin herkästi avittamassa.  Rauhaa.

Vähän alakuloissa sitä elellään kevättä odotellen.  Täytyy vain yrittää ottaa pitenevistä ja aurinkoisista päivistä irti kaikki irti lähtevä.  Jos ei jaksa, niin sitten uhkaa se kuuluisa kevätmasennus:  että alkaa vihata kirkkaita päiviä ja vetää täkkiä silmien peitoksi alkaen zombin elämä vasta pimeyden turvin.

Tuntuvat muidenkin  blogit aika aneemisilta tähän aikaan vuodesta.  Milloinkas se kasvukausi alkaakaan, jolloin siemenetkin itävät.  Itselläkin välähti eräänä iltana mieleen, että olisiko selkä keväällä sen verran kunnossa, että kykenisi taas vuoden tauon jälkeen pientä kasvimaata laittamaan.  Vai mistä sen tekosyyn tällä kertaa löytäisi?  Kyllä tällä iällä sen verran remppaa löytyy.  Kysymys on pitkälti henkisestä vireystilasta.  Juuri nyt ei virtaa löydy sen vertaa, että edes pieni taskulampun polttimo siitä syttyisi.

Jospa parin kuukauden kuluttua jo sisäinen hehkulamppu palaisi.