Menen kohta koemakaamaan uuden tyynyni, vaimo kerää parhaillaan kokemuksia siitä.  En saanut yhtään kommenttia, kun hän nukahti heti eli välittömästi.

Syy tai ansio ei ollut tyynyn, sillä useimmiten vaimo nukahtaa juuri tuolla tapaa: silmän räpäyksessä, kunhan malttaa petiinsä mennä.

Katselin makuuhuoneen ovelta, kun vaimo kääriytyi peitteeseensä ja asetteli päätänsä jotenkin herkullisen oloisesti.  Tuskin maltan odottaa, kunhan pääsen omalle tyynylle pääni laskemaan.

Niinhän se menee.  Nuorena lentelivät peitot, tyynyt ja joskus patjatkin.  Nykyisin haaveillaan uusista petivaatteista toteuttaen sen kaltaisia mielitekoja.  Sentään vierekkäin nukutaan ja ajoittain tunnustellaan yön pimeydessä, että onko se vielä siinä - vieressä.