Ei meillä kummallakaan juoksuaika ole:  kissa on leikattu ja minä olen jo unohtanut tavan tehdä naaras läpeensä tyytyväiseksi.  Kävelyajan mukaan edetessäkin tuuli suhisee korvissa.

Kulkurin levottomuuden syy on uudelleen lämmennyt sää.  Pakkanen eikä lumi ei rajoita kulkemista ja märkään turkkiin se suhtautuu filosofisesti:  kyllä isäntä pyyhkii.

Eli hyvin pyyhkii kissalla.  Ei kuitenkaan pöytää, sillä se on oman arvonsa tunteva otus.

Oma arvonini  laskee kuin Nokian kurssi.  Alan olla kissan yövalvoja, joka kostautuu useina lyhytnokosina päivän mittaa.  Lisäksi uudet nahkatuolit ovat niin vietävän mukavia, että epäilen niiden aiheuttavan uniapnean kaltaisen tilan.  Olen useasti herännyt tuolistani siihen, että huomaan nukahtaneeni, vaikka unessani luulen edelleen tuijottavani telkkua.  Vähemmästäkin alkaa kuka tahansa luulla sekoavansa vastaavassa fiktiivisessä tilassa.

Esimerkiksi eilen illalla Kulkuri lähti ulos jääden kuitenkin norkoilemaan ulkorapuille tuulta ja sadetta haistellen.  Arvelin sen myös haluavan myös aterioida ulkona.   Kuuliaisesti vein sille hyla-maitolautasen ja kissanruokakupin tuntien itseni ruokalähettilääksi.  Maito kelpasi, olihan se vähän aikaisemmin syönyt pari isoa muikkua, ja painoi sitten sankarimatkailijan tavoin suoraan kaatosateeseen ja tuuleen.  Gone with the wind viikset väpättäen.

Vähän ennen puolta yötä oven takana oli sitten Come on from the rain viikset roikkuen ja losumärkänä.  Pyyhettä selkään kissan hyrrätessä tyytyväisenä kamaripalvelijansa avusta.  Jälkikuivauksen se teki huolella omakielisesti, kun se samainen alainen on enempi karkean työn tekijä eikä hienomekaanikko.

Eikö mitä!  Olin jo kerennyt oikoiseksi, kun kissa tuli naukaisemaan, että pitäisi vielä...  Mikä minä olen sitä estämään, kun kuitenkin häviäisin naukuäänestyksen.  Siinä ei auttaisi yhtään, vaikka rakkina haukkuisin tai korppina raakkuisin.  Ulkona tuiversi melkein myrsky heitellen vesilauttojaan paljaille säärilleni ja karvaiselle rinnukselleni (vähän erotiikkaa sekaan).  Hetken tunsin olevani yhtä pataa luonnon kanssa, kunnes huomasin haluavani olla parempaa pataa familonpeittoni kanssa.  Vaimo nukkui tietämättä mitään näistä öisistä salaisista seikkailuistani.  Olisi ollut varmaan kiva nauttia pitempäänkin vuoteeni suomasta tunteesta, mutta nukahdin kesken kaiken. 

Kolmen kieppeillä havahduin siihen, kun sadekuurot tuulien avustuksella yrittivät tunkea ikkunan kautta sisään.  Olivat mokomat päässeet lihan makuun roikkuessani puolialastomana puoliksi ulkona juuri puolen yön kummitusten aikaan.  Pätkähti unimieleen myös idea siitä, että mahtaisiko Kulkuri haluta kuiville.  Ja halusihan se oikein moittivien naukaisujen kera.  Taisin sitä vielä vähän silitelläkin jo valmiiksi kostealla pyyhkeellä.

Onneksi en yleensä jää pyörimään hereille, vaan olin hetken päästä jo unessa, kun samalla kuului vieno pyyntö.  Eikä se ollut yli lentävä kurkiaura, jotka eivät taastaa mukaansa ottaneet mua maihin kaukaisiin vaan kissa, joka...  Ja kello näytti vähän yli viittä!

Pahus!  Olisin kironnut sähäkämminkin, mutta sade sammutti ärrät ja ässät alkuunsa ja tuuli vei myötään. 

Kissan vei myös.  Tuli sitten kuiviltaan kotiin puolen päivän jälkeen.  Kiitos Kulkurille niistä aamun tunneista.  Olisi vähän asiaa työsuojeluvaltuutetulle. 

Tulisi halla ja pakkaset ja metriset lumikinokset!