harmitti, kun asetuin soffalle mukavaan asentoon seuraamaan Pekingin suurkisojen avajaisia, joihin oli pistetty rahaa sellaiset 70 miljoonaa euroa.  Oli odotettavissa jotain ennen näkemätöntä, koska järjestäjät haluavat aina lyödä laudalta edellisen järjestäjän ja näyttää, ettei mikään kansa ole heitä parempi.  Leipää oli kaapissa, olin vain sirkushuveja vailla.
Ja pian ensimmäisten näyttävien esitysten jälkeen ruutu pimeni, kaikki valot sammuivat ja seurasi hiljaisuus.  Sillä jopa vesisade, joka oli jatkunut taukoamattomana toista kellonympärystä, lakkasi.  Enpä tiennytkään, että vesisadekin toimii sähköllä.  Ei ihme, että sähkölaskut ovat tänä kesänä vallattoman isoja.  Sateen suhteen varavoimala alkoi  hetken kuluttua toimia, mutta sisällä vallitsi jumalten hämärä.  Pari kertaa valot loksuivat  on/off - tyyliin, joka ennusti pitkää taukoa.
Siinä peukaloiden pyörittelyssä rupesivat jo niveletkin kuumenemaan. Oli niin hämärää, ettei oikein lukeakaan nähnyt, mutta sen verran valoisaa, ettei ladattavaa lamppuakaan viitsinyt käyttää.  Onneksi ruoka oli tehty ja syöty.  Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi päikkärit.  Kevyeen horteeseen vaivuinkin.
Lopulta, valojen palatessa, Pekingissä olikin menossa maiden marssi stadionille, joka on osallistujille varmasti ikimuistoisa kokemus, mutta katsojalle jokseenkin sama vaikka lampaita laskisi.
Niinpä laitoin sohvatyynyn niskani taakse tueksi ja nukahdin uudelleen, vaihteeksi istuvaan asentoon.
Formulakisat ovat yhtä viihdyttävät.  Meneekin pari, kolme viikkoa tässä säässä kisoja katsellessa syyskesähorroksessa.
Sen, mitä vasta kirjoitan, on automaattikirjoitusta - tai sitten kissan naukaisuja.