Helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina, illan jo pimetessä, suunnistin pohjoisen suuntaan.  Matka ei ollut pitkä - jalkaisinkaan - mutta sen verran se syrjään veti, että katuvalotkin loppuivat ja lumi sai hehkua omalla, taivaasta heijastuvalla tavallaan.  Se tuttu blondi haukkui minut tapansa mukaan jo kaukaa tehden oloni kumman kotoiseksi ( ei vaiskaan, jos vaimolla on jotain sanomista, niin se ei sano vaan mököttää). Kääntyessäni valaistuun pihaan blondi heittäytyi riemusta selälleen.  Ja hyvähän sen oli heittäytyi, kun suojana oli paksu turkki. Pitihän sitä tietysti rapsutella. En halua tuottaa vaaleaveriköillekään pettymystä, vaikka herrat naivatkin tummaveriköitä. Siis tarkoitan naimisiin menoa.
Pitelin blondin juoksulangasta, että Putkimies ja Ruustinna pääsivät ujuttautumaan isolla autollaan ohitsemme. Sisällä odotti jo Mystikko ja tietysti isäntäväki, Tulkki ja Nörtti.
Oli aika aloittaa varjonovellikkojen ilta. Mutta tärkeimmät ensin: kahvittelu ja teettely. Isäntä oli leiponut lättänärieskoja, joita kaikki rakastivat melkeinpä enemmän kuin omaa puolisoaan. Emme olleet ekaa kertaa niistä nauttimassa. Emäntä oli rakentanut leivänpäällisen vampyyriaiheen ympärille. Pieni vadillinen vihreää mössöä (anteeksi ilmaisu), joka sisälsi noin sata valkosipulinkynttä. Sitä kun ripsautti pikkuriikkisen rievän päälle, niin mahdolliset nurkissa piileskelevät verenimijät kaikkosivat hormien kautta raikkaaseen talvi-ilmaan. Ihmisnautintoa lisäsi vielä pehmeä juusto sekä aito kirnuvoi, jossa siinäkin piili melkoinen määrä valkosipulia. Kyllä kelpasi herkutella. Ihan unohdin, että olin lähtiessäni syönyt  lautasellisen hernerokkaa (no tunnustan, kaksi lautasellista).
Eihän tuo edellinen millään riittänyt kirjallisen illan avaukseksi. Pitihän vielä laskiaispullat mussuttaa kaikkine tykötarpeineen: mansikkahillo, kermavaahto ja... enkä edes muista sen kolmannen aineen nimeä. Sitä, jota kaivettiin semmoisesta pötkylästä lusikalla siihen pullan päälle. Sen kuitenkin muistan, että alkoi olla hivenen ähky, mutta sangen onnellinen olo. Kotona olisin mennyt sohvalle pitkäkseni äänettömään meditaatioon. Menin nytkin, Mystikko ja Ruustinna asettuivat samalle sohvalle, joten en arvannut heidän syliinsä heittäytyä, vaan istuin nätisti. Keskivartalon taivutus oli kyllä ihmeellisen vaikeaa.

Kolmella meistä oli tarinaa ylös kirjattunakin. Saatte tietää lisää sitten, kun ne suurella kohulla julkaistaan Ritarihuoneella tai yleisön niin vaatiessa Hartwall - areenalla. Nörtti ja Putkimies lupautuivat ostamaankin ainakin kaksi kutakin teosta nahkaselkäisinä kirjastojensa koristeeksi sekä siksi, että ollaan sentään ystäviä ja jotkut meistä vielä toisen elinkumppaneita. Jotenkin niin se meni. En nyt tarkkaan muista, kun maha oli niin täysi.

Vajentui se siitä kotimatkalla aika lailla, kun yritin pysyä Mystikon vauhdissa, varsinkin sillä viimeisellä ylämäkiosuudella. Minä läähätin kotiin, onneksi olin tehnyt jo päivällä lumityöt. Mystikko jatkoi vauhdilla omaa kotiaan kohti. Toivottavasti ei mennyt liian pitkälle, sillä matkaa ei ollut enää kovin paljon. Unohdin ihan varoittaa. Kukahan minua varoittaisi kuukauden päästä, kun koittaa seuraava kirjallinen ilta.  Etten söisi kotoa lahtiessäni.