Aioin tehdä pihassa yhden mukavan homman.  Mutta sitä ennen pakotin itseni hoitamaan alta pois pari pikku juttua talon sisällä (niitä talon sisäisiä asioita).  Ei mitään suurta tai sankarillista, mutta sellaiset koko ajan mieltä häiritsevat ja päähän madonreikää kaivelevat.

Ei siinä pitänyt kovinkaan kauan mennä, mutta sanonnan mukaan rapatessa roiskuu.  Kun sitten sain "pikkujutut" valmiiksi, olin niin lääpälläni, ettei enää ulkona ollut muuhun kuin itsensä leyhyttämiseen.

No, onpahan ne parit jutut pois silmää sairastuttamasta.  Jäljellä on enää sata tai pari silmään pistävää harmin aihetta.  Ei se ulkojuttukaan mikään iso projekti ole.  Suunnittelin tuonne nuorten koivujen keskelle pientä kaffittelupaikkaa.  Pitää vähän raivata taimikkoa.  (Taas pitää pyydellä niiltä anteeksi, lie jäänne muinaisilta raivaajaesi-isiltä.)  Vähän levyä pohjaksi, vanha pöytä varastosta, eiköhän istuintakin löydy, jatkoroikka suihkuhuoneen ikkunan kautta, vedenkeitin, murukahvia ja ilmojen viiletessä eikun kaffetellen raikkaassa syyskesän säässä.  Isompi puusto ympärillä antaa sopivan tihkusade- ja näkösuojan.

Homma on ihan selkeä ja yksinkertainen näin suunnitellessa.  Mutta, mutta...  Minun tekemisieni kyseessä ollen työ harvoin kiittelee tekijäänsä.  Ja muita se naurattaa, paitsi lähiomaiset pudistelevat päätään niin, että hölske käy! (siis yksi pää kullakin).