Kuuluin monta vuotta Suomalaiseen Kirjakerhoon.  No mikäs, hyviä kuukauden kirjoja sieltä tuli, kun en muistanut niitä melkein ikinä peruuttaa.  Asian huono puoli oli se, etten kerennyt niistä lukemaan kuin muutaman.  Oliko lukunopeus hidastunut, olinko ruvennut nauttimaan enemmän kielen hienouksista vai oliko henkinen laiskuuteni saavuttanut lakipisteensä.  Kieltämättä tämän rakkineen hankinta rajoitti myös lukemiseen käyttämääni aikaa.  Ainahan löytyy hyperhyviä syitä laiminlyödä kunnon harrastuksia.

Niinpä lopetin kirjaston jyrkän ylämäen ramppaamisen.  Lisäksi kirjaston sisäilma oli luvattoman huono:  kun sinne läpihengästyneenä raahautui kesällä eli talvella, niin kuuma ja seisova ilma iski viidessä minuutissa sellaisen hien pintaan, ettei sellaista olisi saanut edes läheisessä kuplahallissa tunnin treenauksellakaan.  Hyvä, jos hätäisesti sai pari kirjaa napattua ennen kuin oli pakko paeta ulkoilmaan happea hengittämään.

Tuli siinä sitten monen vuoden tauko kirjastopalvelujen käytössä.  Tosin niitä kirjakerhon kirjoja tuli luettua aika laiskaan tahtiin, joten ei se lukemattomien pino siitä paljon vajentunut.

Tuli sitten aika, jolloin Korpilahden oli pakko liittyä vapaaehtoisesti Jyväskylään konkurssin välttääkseen.  En tiedä - eikä moni muukaan - toiko se tänne autuuden.  Nythän meillä on  enemmän velkaa per asukas kuin ennen liitosta.

Komea kunnanvirastokin tyhjeni tarpeettomana ja sieltä mäen päältä muutti koko kirjasto ihan siihen ruokakaupan viereen.  Tänään sain sitten mentyä tutustumaan uusiin tiloihin.  Ensimmäiseksi kiinnitin huomiona avariin, valoisiin ja ilmastoltaan raikkaisiin tiloihin.  Kirjastonhoitaja tervehti iloisesti kuin ympäröivän tilan virittämänä.  Edellisessä paikassa henkilökunta oli aina ollut nuutuneen leikkokukan kaltainen.  Kaipasivat selvästi henkistä Substralia ja tekohengitystä hapettomalla työpaikallaan.

Muutos oli kaikin puolin melkeinpä dramaattinen.  Uskalsin jopa tiedustella mahdollista uutta kirjastokorttia.  Sehän järjestyi käden kaanteessä - olen nyt Aalto-kirjastokortin onnellinen omistaja.  Ja pitihän samalla lainata pari kirjaa.  Claes Anderssonin muisteluita luin jo illan hämyssä satakunta sivua.

Uutena asiakkaani sain vielä erityiskohtelun kirjastonhoitajalta.  Hän esitteli tilaratkaisuja, hienoja (ja kalliita) Päijänne-  ja joutsenaiheisia kattovalaisimia.  Tuli väkisinkin mieleen itse Alvar Aalto, vaikka hänellä ei olekaan osuutta suunnittelussa.  Onhan jo ollut vainaakin jonkinmoisen ajan. Isoon, valkoiseen päätyseinään on vielä suunnitteilla tunnetun paikallisen taiteilijan fresko. Arvelimme hänen olevan vielä elossa, tosin ikänsä puolesta varmaankin kykenemätön kiipeilemään tellingeillä, vaikka muuten kähevä mies ennen olikin. Minusta tosin se seinä heijastaa sellaisenaan kauniisti vastapäisistä, isoista ikkunoista tulevaa järvivaloa korostaen entisestään salin Alvarimaista vaikutelmaa.

Kaikenlaista mukavaa juteltiin ja lähdin kirjastosta täynnä iloa ja lukuhalua.  Jo tämän takia kannatti liittyä Jyväskylään.  Tosin vanhojen lukuihmisten sydänkuolleisuus tulee lähivuosina romahtamaan.  Ja sehän taas lisää kuluja, senhän tietää.