tuli sade rankka, hämähäkin vei...

Aamulla ensin aurinko paistoi kauniisti ja kerkesin jo suunnitella pitkälle alkanutta päivää.  Jokohan aloittaisi tietä varjostavan orapihlaja-aidan raivaamisen, kun siitä tuli viikko sitten virallinen huomautuskin, joka perustuu lakiin vuodelta 1920, joka taas on laadittu vähän ennen isäni syntymää ja myös jälkeheni jää.

Sellaista lakia on mitä pikimmiten noudatettava.  Minulle annettiin aikaa kaksi viikkoa, tai muuten...

Sitten kumminkin tuli se sade rankka, vei hämähäkin ja työhalut.  Selkääkin tuikki aika makoisasti.  Hetkittäin tuli aurinko sen verran esiin, että hämähäkki - se pitkäsäärinen - löytyi jopa paidaltani vaeltamasta.  Ei sentään ollut verkkoa tehnyt.  Ravistin sen pois, menin takaisin sohvalle ja siirsin koko suunnitelman toteutuksen huomispäivälle.

Huomenna saatan ottaa jopa kuopukseen SOS-yhteyden, että täällä mäellä ollaan vesimassojen alle ja orapihlaja-aitoihin hukkumassa - tai ainakin ne päivittäiset kymmenen autoilijaa, joita pelottaa auton katon ylle kaartuvat piikkioksat.  Ajaisivat edes helvetti vieköön hiljempää - kapealla tiellä!

Alkaa luonto nousta.  Jos joku naapuri on moisesta valittanut, niin saa koko aidan omaan tuulikaappiinsa.  Hyi kuitenkin minua, kun moista edes epäiilen, sillä naapurini eivät ole mimoosan herkkiä näissä asioissa.  Todennäköisti on ollut asialla julkisivulautakunta, joka on pitkästyksissään lähtenyt autoajelulle, nähnyt romanttisesti mutkittelevan kapean paikallispolun lehväkatoksineen aiheuttamassa vakavan ahtaan paikan kammotuksen ja vapisevin sormin kirjoitetun pöytäkirjan sivistyksen tiellä olevasta puskauhasta.

Minähän tottelen tsaaria ja hänen hirmuista virkamieskuntaansa.  Onhan laki laadittu pian Suomen itsenäistymisen jälkeen, joten pitänee paikkansa ainakin hevosliikenteen osalta.

Sillä hevoisilla on tunnetusti kavioiden lisäksi kaksi suurta ja sielukasta silmää ja voivat ne vahingossa jopa puhjeta piikkioksan tökätessä.

Ja aurinko armas kuivas satehen.  Hämä, hämähäkki, kiipes uudelleen.

Ja sama kerran vielä!