Olipa hieno keli auton rengastukseen.  Vielä hienopaa oli se, että itse nautin auringon paisteesta Kuopuksen tehdessä kaiken työn ja kumartelun:  haki talvirenkaat nurkan takaa perunakellarista suht. hankalaa reittiä, väänsi, veivasi. kumarteli ja asetteli ja vei sitten kesäkumit kellarin hyllyihin kevättä odottamaan (tuskin itävät, kuten perunat aikoinaan).  Itse sentään harjasin hyllylle menevät puhtaiksi ja laitoin suojapusseihin (selkä siitäkin vähästä naristan).

Itse asiassa toimin Kulkurin viransijaisena, koska se yleensä hoitaa kaikki valvontatyöt.  Ilmeisesti se luottaa enemmän Kuopuksen työn jälkeen, koska tuli esiin vasta urakan loputtua.  Vaati silti penkille lounasta, vaikka ei ollut tehnyt koko päivänä mitään.  Annettava oli.

Kuopuksen kanssa mentiin sisälle jäätelökaffeille ja raskaan työn tekijä paahtoi vielä pari sämpylän puolikasta tonnikalaa päällyksenä.

Toivotin kovasti tervetulleeksi taas sitten, kun lumi ja jää on sulkanut kellarin oven edestä eikä enää liukastu, vaikka kantaisi käsissään kahta rengasta vanteineen yhtäaikaa.  Joten kannattaa jatkaa edelleen punttien nostelua, että sitten jaksaa pirteänä kuin kevään peipponen.

Saanko minä jo mennä talvipesään muutaman kuukauden nokosilla.  Liekö jossain niitä pihkatappeja tarjouksessa?  Läskit riittävät pitempäänkin uneen, ei kuitenkaan ikisellaiseen.