tänäänkin.  Ja tuuli tuivertaa pihan koivuja, vaikka eivät ne puut ole mitään pahaa tehneet.  Voihan tietysti olla, että märkinä ja hikisinä ne vain tuulettavat itseään.  Kun nuo kymmenkunta tuhtia puuta huojuvat reippaasti, niin johan se ilmakin ryhtyy tuulemaan.  Jos mahla niiden rungoissa on ruvennut käymään, niin kohta ne pyörivät hulluina humalassa.  Jotkut saattavat keikahtaa nurinkin.  Siitä seuraa taas trombi, jolloin kaikki puut kaatuvat ja katotkin yhtyvät ilonpitoon.  Onneksi niin käy vain ulkomailla ja sitä touhua on jännä katsoa teeveestä, samoin kuin tulvia, maanjäristyksiä, siltojen romahtamisia ja muita tosi-TV:n katastrofeja, joissa kumminkin ihmiset säilyvät ihmeen kaupalla hengissä.  Omasta ikkunasta en kyllä ole halukas semmoisia seuraamaan.  Onneksi Suomi on parahultanen maa asua, vaikka alkaakin olla vähän liian märkää.
Kun vein äsken siileille ruokaa, niin ne heiluvat puut ravistelivat vesiään niskaani ja nauroivat päälle.  Kissakin tuli ulkovarastosta sisälle syömään.  Tuli sitten tuohon vierelle tuijottamaan, ei edes naukaissut kun ei halunnut häiritä isäntäänsä tärkeässä kirjoitustyössä.  Kumminkin se läpitunkeva tuijotus porautui ohimon läpi näkökeskukseen, niin ettei siihenkään viestintään sanoja tarvittu.  Sen asian tiedän jo armeijan ajoilta, kun olin viestimies (mä vaan kelasin).  Esikoinen oli oikea titari (ne ovat pelkkiä velttohyppelijöitä, tietää kelamies).  Kuopus oli jossain sissijutuissa (ennen Osamaa).  Se (kuopus) on taas käynyt kaikenlaisissa tiilensärkijäisissä ja aikidoissa ja puntin nostoissa penkistä.  Kun itse nuorena nostelin puntteja, niin ei siihen penkkejä tarvittu, seisoaltaan hommat tehtiin - ja jotoksella riu´ulta.  Kun oli ensin kaivettu kuoppa maahan ja viritetty karsittu näre kahden kasvavan puun väliin.  Pistelivät reisiin ne näreen pinnassa olevat neulaset ja oksan tyngät.  Ei siinä silti äitiä huudettu pyyhkimään.  Vaikka alokasaikaan taki monesti mieli. Se pihkakin lähti vasta kulumalla.
Lomalla sai sitten kaivaa niitä sammaleen jämiä takapuolestaan.  Että osana luontoa niillä jotoksilla oltiin, paljon likaisempina vain.  Nykyisin sanottaisiin, että tulkaa pois sieltä luontoa saastuttamasta.  No, ei sitä enää tässä iässä, ihan vain kotona  saastutetaan.  Pidetään ikkunatkin kiinni, ettei luontoon pääse.
Ihan hyvin nuo tontin puut jaksavatkin, eivät ole kuihtuneet eivätkä harsoutuneet.  Muutamalle kelopuulle olisi kyllä käyttöä.  Niin, kasvoihan tuossa nurkalla vierekkäin kaksi komeaa katajaa, mutta vähitellen kuihtuivat pois. Jäivät kai liikaa muiden puiden varjoon ja siitä ottivat neulasiinsa.  Että enää ei voi juoda giniä. kun ei koskenkorvan sekaan ole laittaa katajan marjoja.  Joutuu ihan raakana naattimaan.  Jo on sekin nautinto: ensin irvistellään miten sattuu, sitten lauletaan mitä sattuu, sen jälkeen nukutaan mihin sattuu ja lopulta herätään missä sattuu!  Hyvä, että kuolivat, ne katajat.  Eihän semmoista ikää myöten jaksa.  Velipoikakin, minua monta vuotta nuorempi, lopetti pahan mehun litkimisen yli vuosi sitten.  Oli jo tarpeeksi raihnainen.
Varmaan tältä kertaa lopettelen vuodatuksen (sehän on semmoista, että kirjoitetaan tajunnanvirtaa silloin, kun tajuissaan sattuu olemaan).  Meinasin jatkaa, että kun tuulikin on laantunut, mutta yltyi se kumminkin uudelleen.
Mutta minua on turha yllyttää enempiin tältä illalta.  Vaimollekin täytyy jotain energiaa säästää, hän sitä tuossa keittiön puolella tiskaa astioita ja luudalla lakasee lattioita.  On hän muuten kotoisin samasta pitäjästä kuin Hiski Salomaa.