Hassua, että olen kovin ihastunut tuohon tanssii tähtien kanssa - ohjelmaan. Se lantionhetkuttajajuontaja ei juurikaan ärsytä, kun se kumminkin on peruspositiivinen ihminen, vaikka suomalaisen perusjuntin kannalta ajoittain hehkuttaa energiaansa liikaa. Mutta on se kumminkin ihan aito tyyppi, eikä esitä muuta kuin mitä melkein oikeasti on.
Mutta ne tanssiparit, nehän ovat aivan kuin tuhannen ja yhden yön sadusta! Viimeisen päälle tuunattuja, hyvin treenattuja ja ne huonommatkin antavat kaikkensa, eivätkä suinkaan hampaitaan kiristellen, vaan kieli poskessa. Tykkään tuommoisesta meiningistä, että homma tehdään vakavasti, mutta ei tosissaan. Siis ei suinkaan ärrinpurrin hampaita kiristellen, kuten meillä suomenpuurtajilla tahtoo olla tapana.
Ehkä vähitellen olemme pääsemässä tästä läpi harmaan kiven - syndroomastamme irti. Siten, että vaikka panostamme asioiden hyvin tekemiseen, ei se silti maailmaa nurin heitä, vaikka jäisimme viimeiseksi.
Kuka olikaan tällä kertaa kilvan ykkönen säihkysäärineen. Veteraani-ikäinen Pirkko Mannola: mikä meno, mikä lento! Selkä taipui, jalat vilahtivat melkein kattoon, siinä vähäsen mallia nuoremmillekin. Ja varsinkin perusasenne. Työ työnä, surut surraan yksityisajalla.
Tapasin kerran Pirkon teatteri Pienen Suomen lämpiössä. Itse lyöttäydyin juttusille. Aivan ihanan tavallinen ihminen Pirkko oli, ei hitustakaan diivaa eikä "mitä tuo tuohon tunkee" - asennetta. I adore you, Pike!
Ihania ne muutkin naiset olivat upeine asuineen, kampauksineen ja iloisine asenteineen. Miehiä ei tullut niinkään katsottua, mutta kaipa siinä ohessa menettelivät. Tanssissahan mies on se pakollinen partneri, toisin kuin eläinkunnan soidinmenoissa.
Mitenkään miehen osuutta halveeraamatta: hänhän se osaamisellaan naisen valokeilaan johdattaa. Ainakin ne muutamat ammattimiehet.
Kommentit