Pariinkin kertaan päikkäreitä tuhisseena ajattelin kokeilla, josko jaksaisin katsoa neloselta Oscar-caalaa.  Ennen sitä unohduin katsomaan dokumenttiä ydinsukellusvene Kurskin uppoamisesta Jäämerellä, lähellä Suomen Lappia - jaa, oliko se 90-luvun alkupuolella.

Olihan siellä käynnissä isot harjoitukset, jossa tuoreen presidentin, Putinin, piti samalla näyttää kykynsä.  Kuinka sattuikaan niin, että alus upposi ja hukutti samalla aluksen miehistön.

Dokumentti sisälsi niin paljon uskomattoman uskottavaa salailua, vakoilua, amerikkailaisia ja kiinalaisia "myötäeläjiä" omine sukellusveneineen ja torpedoineen, että realistisena käsikirjoituksena sitä voisi pitää pelkkänä James Bond - juttuna.

Mutta kun ei.  Kaikki se salailu, valehtelu ja peittely sekä viittä vaille ydiniskun uhka oli karmeaa katsottavaa.  Ei paljon naurattanut.  Luulin, että 60-luvvun alun Kuuban kriisi oli viimeinen napin painallusta vaille ydinsota, mutta tuo Kurskin tapaus oli kyllä neljää vaille.  Onneksi suurvallat olivat sillä kertaa niin riippuvaisia toisistaan, että Putin ja Clinton junailivat asiat niin sanottuun onnelliseen lopputulokseen.  Mitä nyt tavalliset ihmiset ja heidän omaisensa olivat taas kerran sijaiskärsijöinä. 

Eivätkä suurvaltojenkaan päämiehet olleet erityisemmin kiinnostuneita maailman rauhasta, vaan omista valta-asemistaan.  Sattuipa sillä kertaa olemaan yhteiset intressit salata, peitellä ja hävittää todisteita.

Merien syvyyksissä ydinaseilla varustetut sukellusveneet vaeltavat toisiaan vahtien ja härnäten.  Milloin sattuu seuraava haveri?

Tuon dokumentin jälkeen ei juurikaan kiinnostanut Hollywoodin punaiset matot ja niillä liihottelevat starat.