Luin tämän päivän lehdestä, että Keuruulla joku uneton kansalainen oli hälyttänyt palokunnan sammuttamaan kuutamoa.  Tietenkin palokunta teki työtä käskettyä, kurvaili ilmoitetulle paikalle pillit vinkuen ja valot välkkyen, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä:  kuu oli jo siirtynyt toisaalle. 

Palokunta ei käsittääkseni ryhtynyt takaa-ajoon, sellainenhan kuuluu poliisin toimenkuvaan.  Tosin kuun piirittäminen ja etenkin haltuunotto kuulusteluja varten on kinkkinen juttu vaatien vähintäänkin Karhukoplaa virka-apua antamaan. 

Toisaalta tuollainen kuutamokeikkailu on moraalisesti arveluttavaa, etenkin poliisitoimena suoritettuna. Sellainen sopinee parhaiten VPK:lle.   Ei sellainen kestäisi edes päivänvaloa, vaan houkuttelisi korkeankin poliisijohdon yrittämään koko operaation pimittämistä tai tuhkaamista.

Kaiken kaikkiaan oli kuutamo huonosti sammutettu.  Päästettyäni aamuyöstä kissan sisälle sohvan nurkkaan unilleen, raotin vielä tapani mukaan makuuhuoneen säleverhoja tarkistaakseni, ettei pihassa liikkunut mörköjä eikä autovarkaita.

Rauhallista siellä oli, paitsi että kuu piilotteli koivunrunkojen takana hyssytellen minua pitämään verhot kiinni tai saisin äkkiä ruiskusta päin pläsiä.

Tottelin, vaikka hetken aikaa ennen nukahtamista mietinkin sitä tosiasiaa, että nyt se kuuhulluus on iskenyt minuunkin.  En kuitenkaan jaksanut ruveta ulvomaan, kun samaan aikaan jostain kaukaa kuului puu-paa-auton vaisua ääntelyä.

Hyvä on rahvaan nukkua, kun ministeri Holmlund viisaudessaan järjestää kaikki hälykeskukset sinne aavan meren äärelle.  Siellä kuutamokin näkyy entistä selvemmin ja vesivaratkin heti rannassa sammutusta varten.