Kyllä, minä kunnioitan suuresti esivanhempiani, niitä muutama tuhat vuotta sitten näille seuduille muuttaneita. Tulivatko he jostain Volgan mutkasta vai nykyisen Turkin seutuvilta, sitä minulle ei ole kertoneet edes sukuni vanhimmatkaan (jota lajia olen pian itsekin). Siis kunnioitan niitä ajat sitten manan majoille siirtyneitä, vaikka he ääliöitä olivatkin. Tai eivät ehkä aivan täyssellaisia. He tajusivat sen, että täällä - jäämassojen väistyessä - oli määrättömästi tilaa metsästää, kalastaa, rakentaa savusauna järven rannalle, valittaa naapurimökkiläisestä joka oli rakentanut oman mökkerönsa ylävirran puolelle kymmenen virstan päähän. Päästi pannahainen vielä muutaman tuoreen lastun tulemaan virran mukana saastuttamaan ympäristöä. Ties vaikka olisi virtsannutkin samaan vesistöön. Poishan se piti tappaa viestejä lähettämästä. Niin muodostuivat toisiaan vihaavat ja pilkkaavat heimot. Paitsi tietysti keskellä maata asuvat olivat poikkeus, sillä he olivat kaikkien muiden heimojen puristuksessa ja tökittävänä. Niinpä he samastuivat jopa savolaisiin, jos sattuivat kalakaupoilla kallaveteen. Pohojolaasten kanssa he istuivat puhumattomina, kun ne siitä tykkäsivät. Uusmaalaiset olivat jo silloin vähän ollakseen: yrittivät olla kuin turistit jostain kaukaa. Heistä fiineimmät puhuivat ihan eri kieltäkin, olivat pitkiä ja hoikkia ja nåtkeita. Lappalaiset oli aikoja sitten työnnetty pohjolan jäätiköille poroja puremaan ja susia paimentamaan.
Kaikilla oli kuitenkin yksi yhteinen perimä: halu sitkeillä tässä pirun kylmässä, kesäisinkin hallaisessa maan kolkassa sisällään samanlainen pelko siitä, että mitä ne meistä ajattelee, jos muutettaisiin takaisin sinne mistä tultiin: leppoisten tuulten hyväiltäviksi. Sinne, missä voisi kuuman tullen vetäytyä oliivipuun varjoon, leveälierisen hatun suojaan ettoneelle. Sinne, missä halun herättyä ei tarvitsisi repiä viittä päällekkäistä turkiskerrosta yltä saadakseen suvunjatkamisvälineensä esille. Ja sama toimenpide partnerille, jonka jälkeen saattoikin huokaista että kiitos vain, mutta tuli jo!

Oli ne sitten helvetin tyhmiä! Vaikka heitä suuresti kunnioitankin. Raivasivathan he kyiset pellotkin viljeltäviksi, lypsivät ummessa olevat hiehonsa, keritsivät kaljut lampaansa, keittivät kiiskensä ja naatiskelivat pettunsa manaten hallan panneen taas viljan, onneksi naapurille kävi vielä ohrasemmin: antoi meille puolet omistaan. Tyhmä naapuri! Vahingonilon taito ja sen edelleen jalostaminen tulikin kansan hallitsemaksi ominaisuudeksi, tietysti naapurivihan ja  -kateuden ohella.

Niillä ominaisuuksilla sitä onkin pärjätty vuosisatoja tässä kylmien kelien ja ajatusten maassa, jossa niin sanottu kesäkin (eli ollaan niukasti nollan yläpuolella eikä tuiskuta) saattaa parhaimmillaan kestää jopa päivän yli juhannusaaton. Sen jälkeen jetit rahtaavatkin ihmisjoukkoja päiväntasaajan tienoille toipumaan normaalista suomalaisesta elämästä.

Niinkuin edellä olen toistuvasti vakuuttanut, kunnioitan suuresti esivanhempiani. Mutta miksi helvetissä heidän oli pakko tulla tähän asuinkelvottomaan maakolkkaan. Oliko kompassi rikki ja kartta väärinpäin, senkin aivottomat höhlät!