Keväällä oli kivaa. Kun aurinko laski joka ilta hitaammin. Ei paljon, mutta sen huomasi. Toivoin, että se sekoaisi kunnolla laskuissaan. Sitä jotkut Ivalossa jo kertoivatkin. Ettei se enää osannut koko laskutoimitusta. Että juuri, kun se oli onnistumaisillaan, se jotenkin hämmentyi ja alkoi koko toimituksen alusta.

Mutta täällä keskisessä Suomessa sen laskut kyllä onnistuivat kouluarvosanalla 5-, vältti siis juuri ja juuri ehdot. Mutta jonkinlaista kehityskurssia se silti kävi, koska se alkoi oppia syksyä kohti. Yhä aikaisemmin se sai tehtävänsä päätökseen torkahdellen sen jälkeen yhä pitempiä aikoja. Silti se nousi ylös yhä myöhemmin. Epäilen sen olleen lievästi masentunut tai loppuun palamisen partaalla, kun se joutui niin kovasti ponnistelemaan. Ja samaa rataa aamusta iltaan. Yksitoikkoiseksihan se kävi. Kun maalaiset vielä valittivat, ettei ole sitä näkynyt taaskaan aikoihin. Eivätkä tollot tajunneet, että pilvet ja kaikenlaiset saastepäästöt sen vain peittivät. Ei auttanut, vaikka kuinka hehkutti ja yritti näyttää aurinkoista naamaa ja yritti laskea niin hyvin ja näyttävästi kuin ikinä osasi.

Maalaiset vain valittivat ja olivat olevinaan masentyneita ja jonottivat tympääntyneiltä lekureilta masennuslomia, kun ei kunnon uupumuksella saanut edes ruokarahaa. Aurinko ponnisteli yhä enemmän ja suoritti useita laskukursseja niin. että lehdetkin kirjoittivat Nokiankin kurssin olevan laskusuunnassa. Siitä aurinko sai lisää rohkaisua ja eräänä syyspäivänä sai oivalluksen ja suorastaan hetkeksi seisahtui.

Hyvä laskutaito on joskus kiinni vain ihan pienestä oivalluksesta tai ÄO:n tuplaantumisesta. Ei aurinkokaan ymmärtänyt, mikä siinä oli, mutta äkkiä rupesi lyyti niinsanotusti kirjoittamaan. Laskut tapahtuivat niin nopeasti, että ihan huimasi. Eihän se kovin korkealta laskenut, mutta vauhti oli kuin Linnanmäellä. Pohjatuuli vain suhisi, lehdet rapisivat, sade piiskasi ja kaiken kruunasi mustana hulmahtava esirippu maalaisten ylle.

Auringosta oli tullut loistava laskija monen kuukauden harjoittelun jälkeen. Se suunnitteli pitävänsä pitkän ja valoisan loman jossain kaukana etelässä.

Taas maalaiset olivat yleisesti sitä mieltä, että aurinko oli jälleen kerran  pettänyt heidät ja toivoivat, että talvilomallaan se olisi unohtanut koko hemmetin laskutaitonsa!