On  hieman outoa kirjoittaa tästä uudesta paikasta, vaikka olenkin samalla pihanpuoleisella ikkunalla.  Olohuoneesta aukeni kaksi ikkunallista maisemaa, tästä uudesta vain yhden ikkunan verran.  Tähän aikaan näyttää kyllä yhtä pimeältä, vaikka olisi panoraamamaisema.  Itse asiassa olen ottanut muutaman lievän vodkaryypyn, vaimo on petissä ja kissakin kotiutui asettautuen sohvalle yöunilleen kaularapsutusten jälkeen. Pitäisiköhän vaimoakin rapsuttaa, kun kohta petiin ennän.  Juon juomani loppuun ja vällyn alle lennän, sillä en kännistä tykkää, vaan pienoisesta euforiasta nautin niin, ettei aamulla pahalta tunnu. 

Joskus nuorena saattoi hyvästä juhlinnasta tulla pahatkin fibat.  Kun heräsi keskellä Saharaa:  suu kuivuutta napsahdellen, pää avaruutta humisten, järki satojen mailien päässä, silti liiankin hyvin eilisillan muistaen.  Opin vihaamaan sellaista tunnetta, kun ei pystynyt edes sitä vesitilkkaa ottamaan, saati sitten korjaavaa ryyppyä.  Kaikki piti vain kärsiä nahoissaan, ilman lohdutusta.  Se varmaan pelastikin alkoholismilta, jota suvussa ilmenee siellä täällä, molemmin puolin.  Niin, että tietty heikkous voi olla vahvuus.  Varsinkin, jos sen tietää.

Niin, kyllä se jo riittää - tällä kertaa.  Ei siitä vodkapullosta vajentunut kuin neljä senttiä.  Kuitenkin ihan mukavalta tuntuu, kun pystyy vielä ajattelemaankin.

Vai puhunko höpöjä?  Öitä kumminkin.