Eilisillan rojotteli vettä tasaisen varmasti.  Kulkuri oli maannut sisälle koko päivän ja pesi ja venytteli itsensä pihakuntoon vasta illansuussa.  Arvelin se jääneen peräti yötuuriin.  Sateen vuoksi se palasikin kotiin - tosin vasta aamuyön puolella ja losumärkänä.  Niinhän ne poikamiehet!  Pitihän sitä pyyhkeellä kuivata ennen pehkuihin kaivautumista.  Kissa jäi silittelemään karvojaan.

Aamuvarhaisella heräsin sitten sen rontin mouruntaan.  Sellaiseen lyhytkestoiseen, tiiviisti toistuvaan piipaahan, vähän niin kuin hälytysajoneuvon ääneen.  Opetellut matkimaan tuolta ysitieltä usein toistuvia tehoääniä.  Tietysti nousin kiireesti katsomaan, että onko oksetustauti iskenyt vaiko mikä.  Se tulikin vastaan makuuhuoneeseen ja istahti matolle.  Päätä silitellen kysyin valituksen aihetta.  Kissa heitti kyljelleen ilmoittaen, että pienet rapsutuksen ja silitykset, pliis!  No, minähän olen pelkkä silityskone, niin että toimeen vain.  Vähän ajan päästä piti kuitenkin päästä vessavisiitille. Palattuani kissa oli siirtynyt olohuoneen puolelle makaamaan.  Jatkoin silitystä tarkastellen kissan tilaa:  vaivasiko hänen ylhäisyyttään joku vakava tautitila?

Hetken päästä alkoi otus kehrätä tyytyväisenä!  Se olikin vain aamun pitkinä tunteina pitkästynyt ja halusi pientä hellittelyä.  Ulos se ei aikonutkaan.  Menin haukotellen takaisin peiton suojiin ja luontaisilla lahjoillani onnistuin unohtamaan tämän maailman vielä moneksi tunniksi.  Kuten kissakin. 

Se halusi ulos vasta puolilta päivin.

Onkohan jo keksitty sellaista yhdistettyä ihmisen selän ja koko kissan rapsutinta ja silitintä?  Ostaisin yhden.  Ja toisen varalle.  Hinnalla ei ole niin väliä.