pääsin kirjoittamaan omalle sivulleni.  Ansio ei ole pätkääkään minun, vaan Ezikoisen käynnin (Kuopus apumiehenä) ja yhden peräänsoiton jälkeen homma lähti taas käyntiin.  Tyhmä, typerä minä ja viisas jälkikasvu!

Yritän silti pitää itseni miehenä (pojat, eipäs räkätetä siellä) ja jatkaa blogiani, vaikkei täällä kirjoitustauon jälkeen ole mitään mainittavaa tapahtunutkaan.  Mutta kun on kehittynyt tämä tyhjästä raportoimisen pakkomielle.  Ilman virtuaalista höpöttämista olisi varmaan mennyt pian yöunetkin.

Ettäkö minä olisin nettiriippuvainen, pois semmoinen ajatuskin.  Saatan roikkua netissä tuntikausia tajuamatta mitään paikallisesta maailmanmenosta, mutta kun sitten havahdun jääkaappi- tai vessahätään, niin tajuan lähesmelkein heti, missä olen todellisuudessa tajuten hyvinkin pian vessan tai jääkaapin suunnan. En ole (toistaiseksi) avannut jääkaapin ovea ja lorotellut sinne.  Sitä paitsi jääkaapin ovikin on aika korkealla.  Eikä ole pääkään juuttunut (toistaiseksi) vessanpönttöön.

Voin sitä paitsi lopettaa blogittelun milloin tahansa, vaikka nyt heti!

----------

Tarkemmin harkittuani taidankin jatkaa.  Kun on tämä konekin tullut hankittua.  Eikä ole juuri tällä hetkellä parempaakaan tekemistä.  Päivittäin höpöttämällä nettikuume pysyy suht. aisoissa.

Siltikin voisin ihan hyvin kirjoittaa vain oikeasta elämästä asiallisesti ja vakavahenkisesti sekä sielun perimmäisiä pohjia kaivellen.

MUTTA KUN HALUAN KIRJOITTAA MITÄ SATTUU MISTÄ SATTUU MILLOIN VAIN MIELEEN JUOLAHTAA, VAIKKA AAMUYÖN TUNTEINA.  Kun sille päälle satun.