Lähtiessäni kaupasta kotiin päin löysin sillalta lompakon. Sellaisen moniosaisen, josta siinä puolipimeässä sain ensimmäiseksi esiin kirjastokortin. Siinä oli nuorella käsialalla kirjoitettu Sara ja sukunimi. Lompakko olikin aika hento aikuisen setelien jemmaksi. Siihen tulikin menosuunnastani tuttu mies iltalenkillään, jolla näytin löytöäni. Hän sanoikin vastaansa tulleen ryhmän nuoria. Jatkoin kulkuani lompsa kädessä. Enkä kauas kerennytkään, kun näin minuun päin vaeltavan pari hahmoa, jotka vaelsivat kevyen liikenteen väylää laidasta laitaan. En oikein uskonutkaan heidän olevan humalassa, vaan olivat varmaan vihikoiraharjoittelijoita.
Heilautin heille kättäni, jossa lompakko. Toinen heistä selvästi sai näkö- tai hajujäljen ja juosta kipitti luokseni. Sai pudottamansa lompsan. Pyyteli pariin kertaan anteeksi ikään kuin olisi satuttanut minua tai jotain. Oli teinityttö kovasti hämmentynyt ja varmaan kiitollinenkin, vielä perään huuteli kiitokset.

Olen minäkin kerran hukannut lompakkoni kaupasta tullessani. Onneksi se sattui silloisen kotini lähellä. Avulias naapuri kiikutti sen sisälle asti. Olin silloin niin hämmentynyt, etten varmaan edes tajunnut kiittää.
Olin vasta tullut sisälle, enkä ollut vielä huomannut kadonnutta pussukkaani. Varmaan naapuri ajatteli, että onpa tyly jätkä, kun toljottaa vain suu auki ja mutisee sitten jotain, että sielläkösselompuukkimitensenytsi...