Talven kynnyksellä seisomme, vielä kesäjalkineissa.  Mustilla aamujäillä ajamme, vielä kesäkumeilla.  Iltahämärissä  sen verran mustalla ja märällä tien pinnalla pyörittelin, että aamulla lähtevät saavat pitää varansa, ettei se vanha tietoiskun viikatemies ilmesty juuri sinun autosi lähivaloihin.  Kun viikate heilahtaa, niin on liian myöhäistä painaa jarrua.  Silloin pyöritään kuin tivolin sähköautoradalla, mutta eipä yhtään naurata.

Ovathan nykyautot varustettu kaikilla mahdollisilla turvajärjestelmillä ja niiden turvin ladataan tuhatta ja vähän toista sataa kelillä kuin kelillä.  Raukka se semmoinen on, joka ei luota omaan autoonsa eikä etenkään keskimääräistä parempaan ajotaitoonsa.  Lehdissäkin kirjoittelevat femakoista tai papparaisista tien tukkoina.  Ajelevat onnettomat kasikymppiä satasen alueella, vaikka kaikilla muilla on kiire töihin.  Ei tullut illalla katsottua säätietoja, jotka lupasivat pimeää, märkää, paikoitellen jäätä, lumipyryä, sohjoa - eipä tullut katsottua, mutta  viimeinen mielikuva voi olla se mustaviittainen äijä sadonkorjuussa.

On  tietysti helppo saarnata, kun ei tarvitse aamulla, eikä muutenkaan huonolla kelillä mihinkään lähteä.  Mutta enpä olisi sanomassa, ellen joskus olisi hillinnyt vauhtiani huonossa kelissä ajatellen ja ajatellen, ettei kymmenen minuutin myöhästyminen tapaamisesta maata kaada.

Siltikin satuin muutaman kerran näkemään sen mustaviittaisen, joka väistyi viime hetkellä.