Aamulla heräsin jyrinään ja peltikaton rummutukseen.  Tällä kertaa ei syyllisiä olleet harakat ja naakat, vaan taivaalta vuolaasti valuva vesi.  Annoin luonnon voimien jyllätä, välillä uudelleen nukahtaen, tyytyväisenä siitä ettei tarvinnut pelätä vesivahinkoa.

Saivathan reippaat ja ammattitaitoiset putkimiehet talon sisäisen vesiputkituksen parissa päivässä priimakuntoon.  Entinen putkisto oli alkuperäinen ja rakennusvaiheessa valubetonin sisään upotettu.  Selvää oli, että vuosikymmenet olivat kovasti haperoittaneet rautaputkia.  Siitäkin päätellen, että keittiön kylmähanasto tuli vesi aika pienellä paineella.  Eli jossakin oli putki ruostumassa umpeen.  Samoin kellarin vesimittarista lähtevät putket olivat asentajien mukaan jo vaarallisesti haperoituneet.

Nyt asensivat komposiittiputket siistinä pintavetona.  Helppo korjatakin, jos jotain hämminkiä joskus ilmenee.  Uusi suihkukin asennettiin pesuhuoneeseen.  Suunnitelmissa saattaisi olla vaikka semmoinen moderni infrapunasauna (velipoika usutti), kunhan annetaan tuon rahoituspuolen ensin rauhoittua, vaikka ei kreikkalaisessa kriisissä vielä ollakaan.

Onneksi omat aivot olivat sen verran vielä viestittäneet - jo jonkin aikaa - että tarttis tehrä jotain.  Vaikka se kovasti kukkarolle kävikin.  Mutta ei auttanut, omakotitalossakin pitää edes yrittää pitää paikkoja kunnossa.  Paljon on vuosien mittaan tehtykin - ja paljon on vielä tekemättä.  Koko ajan ilmenee jotain uutta hauskaa.

Mutta hetken saa taas hengähtää ja kuunnella aamuisin sateen ropinaa tai auringonsäteen napsahtelua katolla.  Tai en itse ole siellä katolla, vaan ne hemmetin saapasjalkalinnut tahallaan tanssivat ripaskaa ja muutenkin iloitsevat kesästä.

Yritetään mekin tätä eläman polkkaa...