kun pitkin päivää mietin kirjoitusta huomenna alkavaan novellikkotapahtumaan.  Kokoonnutaan Mystikon kotiin kaffeeta ja kotitekoisia kaakkuja naatiskelemaan.  Mieli oikein vilisee puheenaiheita valtoimenaan.  Ainoa ongelma lienee, ettei oikein mikään jalostu kirjoitetetuksi sanaksi.  Kuinka monia helvetillisiä tuskia ovatkaan papit kärsineet etsiessään lempeitä tai katkuisia saarnojaan seuraavaksi sunnuntaiksi!

No, itse mietin aihetta ihan laiskan uneliaasti, kun voi sinne kokoontumiseen mennä tarjoamisista nauttimaan ilman aikojaankin, pelkästään hupimielessä.  Ei kukaan pahasti katso, vaikka vain suunsoiton merkeissä paikalla olisi ja toisten herkkupullilla ilakoitsisi.  Porukka on siitä niin mukava, että kannustetaan jotain luomaan mutta mitään ei vaadita.

Jonkin blogin ohimennen lausutusta huomautuksesta vasta tajusin, että voisin kirjoittaa vaikka armeijan aikaisesta perunateatteikokemuksesta.  Siis siitä, jota minulla ei oikeasti ole.  Minua ei semmoiseen yksitoikkoiseen hommaan kertaakaan valittu. 

Syy siihen oli se, että kaikki vapaa-ajat kirjoitin tyttöystävälleni kirjeitä.  Istuin Riihimäen aliupseerikomppanian viestikomppanian kasarmin ikkunasyvennyksellä omassa rauhassani ja kirjoitin sivun toisensa jälkeen ja päivän toisensa jälkeen.  Aina, kun aikaa löytyi tai en ollut vintillä syömässä ja jakamassa kavereiden kanssa siviilipakettien herkkuja arvostellen erilaisia makuja kuin ainakin ranskalaisia viinejä arvottaen.

Ne olivat herkkiä hetkiä, joita ei voi sivari ymmärtää.  Vaikka omat vinttinsä ja kyynel silmäkulmassa - hetkensä heilläkin varmaan ovat olleet.

Mutta siitä, ettei minun tarvinnut perunateatteriin armeijan aikana osallistua, eikä alentaviin tiskivuoroihin, niin siitä kerron myöhemmin.  Jo vihjattuani syihin ja seppiin.

Huomenna kumminkin näytän vain porukalle ET:n kuvaa ja jaen nimikirjoituksiani halukkaille.  No, haleja varmaan saan, mutta kukaan ei ole harakanvarpaistani kiinnostunut.

Sentään jotain rajaa - ystävien kesken.

Sen verran vielä sanon, että se jolle kiihkeästi kirjoitin, on parhaillaan unten mailla tuolla selän takaisessa huoneessa.

Aikamoinen sattuma, vai?