Muistui tuosta edellisestä myyräjutusta tapaus vuosien takaa.

Miten siitä onkin niin kauan, parikymmentä vuotta!  Olimme vasta hankkineet tämän talon, pojatkin olivat vielä kotona asuvia nuorukaisia.  Esikoinen tosin jo seurusteli tulevan vaimonsa kanssa valmistellen jo muuttoa omilleen.  Kuopus kävi lukion viimeistä.  Iso puutarhamme oli kuin Borneon viidakko (ympäri käydään; elämme taas lähes Borneossa).  Ensimmäinen kesä meni paikkoja raivatessa, niittäessä, kaivaessa.  Pojatkin - etenkin kuopus - raatoivat aikalailla, vaikka olin sanonutkin, ettei tämä paikka ole mikään pakkotyölaitos, vaan kaikki tapahtuu leikkimielellä ja vapaaehtosesti.  Raivasivatpa he ensimmäisen mansikkamaankin, taimet saatiin kuopuksen luokanvalvojalta.  Löytöjökin tehtiin.  Kuopus oli kuin viidakon salainen agentti: tontin alareunasta löytyi iso vatukko täynnään punaisia hiippalakkeja.  Vanha kaivokin tuli niittämisen jälkeen esiin.  Vanhat omenapuut tekivät lujasti satoa.  Pakko oli hankkia ensimmäiset kotiviinitarvikkeet.  Pientä juurikasmaatakin käännettiin.  Nyt ihmettelen, että miten sitä kerkesikin töiden ja teatteriharrastuksen ohella.  Ainakin ylimääräiset kilot putoilivat jysähdellen polun varteen.

Niin, siitä myyrästähän minun piti. Oliko se samaa syksyä vai seuraavaa kesää, en muista, mutta kerran uudella mansikkamaalla käppäillessäni tuli vastaan touhukas myyrä. Molemmat vähän hämmästyimme: en ollut ennen elävää (enkä kuolluttakaan) myyrää nähnyt, tuskin sekään ihmistä. Myyrä nousi uteliaana takajaloilleen, että mikä kummajaisolento sen edessä toljotti.  Irrotin heinänkorren ja heilutin sitä myyrän silmien edessä.  Myyrä ärsyyntyi moisesta ja alkoi ärhennellä, paljasti hampaansakin yrittäen käydä heinään käsiksi (etujaloiksi).  Taisipa tajuta senkin, kuka sitä heinää piteli, kun tuijotti minua mustilla nappisilmillään.

Minua jo nauratti moinen urheus.  Aloin puhella sille: "Voisin sinut kenkäni anturalla polkea kuoliaaksi tuohon mustan mullan sekaan, mutta ärhäkäs urhoollisuutesi liikuttaa minua niin paljon, että säästän henkesi.  Mutta yhdellä ehdolla:  että sinä ja sukukuntasi jätätte juurikasvimme rauhaan.  Puusta tippuvia omenia sen sijaan voitte järsiä sydämenne kyllyydestä."

Näin sille puheltuani astuin sivuun.  Myyrä näytti ikäänkuin miettivän, sitten nyökkäävän, kunnes äkkiä livahti heinikon sisään.  Naureskelin vielä vaimollekin, että olin saanut myyrän lupaamaan mahdottomia.

Meni kolme, tai neljäkin vuotta ja juureksemme ja perunamme saivat olla aivan rauhassa.  Omenista en tiennyt, kun puiden juurilla kävivät myös harakat, ehkä tikatkin sekä läheisten rivitalojen lapsijoukot.  Muutaman kerran ajoin heitä pois, kuten ikiaikaiseen rituaaliin kuuluikin tehdä.

Yhtenä keväänä raivasin uuden perunamaan tontin alalaitaan, siihen josta kuopus oli löytänyt mehevät vadelmat.  Pensaat olivat nyt väistyneet toisaalle, kuten vattupuskilla on tapana ja kasvoi nyt pelkkää heinää.  Raivasin alueen, käänsin maan ja seuraavana keväänä istutin perunat.  Maapohja oli perunoille vähän turhankin muheva: tummaa ruokamultaa oli varmaan neljänkymmenen sentin vahvuudelta (vanhaa peltomaata).  Kitkin ja multasin pitkin kesää, uudisperunatkin otin toisaalta.  Varret kasvoivat pituutta syvänvihreinä ja lupauksia antavina.

Tuli sitten aika korjata sato. Nostin ensimmäiset varret ylös: kovin tuntuivat kevyiltä.  Ei mitään, vain pieniä rupaleita.  Kaivoin kuokalla, vain multaa - ja kohta risteäviä käytäviä.  Hiki nousi otsalle muustakin syystä kuin kaivamisesta!  Helvetin myyrät, minut on petetty.

Kaivoin koko maan etsiessäni myyrien varastoa.  Olin jostain lukenut, että myyrät varastoivat saaliitaan yhteen kuoppaan talven varalle.  En tietenkään löytänyt mitään.  Hädintuskin sain kopan pohjalle yhden syömäkerran verran.  Yhteistyösopimuksemme oli rikkoutunut.

Olin niin eläytynyt tähän n.s. sopimukseen, että mietin ihan tosissani (lisäesimerkki hömelyydestäni), että missä meni pieleen.  Ehkä myyrämaailmassa oli tapahtunut maanalainen vallankaappaus, jolloin vanhat sitoumukset automaattisesti purkautuivat.

Tai ehkä olin omilla toimenpiteilläni aiheuttanut sen.  Jospa uusi perunamaa oli sopimusten vastainen: ikivanha myyrien pyhä leposija?  Tai muuta mystistä.

Ota niistä myyristä sitten selvää.  Ei kukaan heistä ole ottanut neuvotteluyhteyttä.  Enkä ole niille uutta syömistä järjestänyt.  Viljelkööt itse omat perunansa!