Sattuipa taannoin pääministerimme hiihtelemään  hiljalleen Lapin lumisella jänkhällä.  Olipa hän kovin syvissä aatoksissa vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi.  Ei hänellä itsellään mitään hätää ollut.  Ei, vaikka virka olikin määräaikainen.  Maan tila häntä kovin huolestutti.  Ei silti, sen asian murehtimisesta hän palkkansakin kuittasi.  Jotain tarttis tehdä.

Erämaan rauhan rikkoi takaa tuulispäänä rientävä hiihtäjä, joka karjaisi "latua!" ja oli jo kannassa ennen kuin pääministeri kunnolla kerkesi sivuun hypätä.  Saman tein oli jo ohikin, hyvä oli luisto eikä yhtään lipsunut pitopuolikaan äijänkäppänän suksissa.  Vanha se oli, mikä lie höyrypää ja eläkeläisurheilija ja kuntoihme.

Töissä tuollaisten pitäisi olla, pääministeri jupisi hilautuessaan takaisin ladulle, tuolla teholla voisi olla vielä runsaasti hyötykäyttöä.  Olikohan niitä muitakin samanlaisia?

Niinpä pääministerimme otti läheiseltä tunturin laelta yhteyden rahaministeriin ja pariin muuhun hallitusapulaiseen ja määräsi ne seuraavaksi päiväksi tärkeään kokoukseen luvaten sitten kertoa käänteentekevän ideansa, joka vetäisi koko isänmaan suon silmäkkeestä.

Vielä virka-autossaan matkalla lentokentälle pääministeri kiristeli jämäkästi leukojaan:

"Vielä minä teille eläkeläisloisille närhen munat näytän!"