Kauppaan olin menossa, kun Putkimies nappasi minut kyytiinsä. Oli ihan mukavan keväinen keli kävellä, mutta mukava on myös vaihtaa tarkeitä mielipiteitä kotona möllöttämisen vaihteluksi. Putkimies on, paitsi armoitettu ammattimies, myös kahden kissansa fanittaja. Kun ihmiset eivät ole kuuloetäisyydellä, kehumme kilvan kissojen älykkyyttä, itsenäisyyttä, sopusuhtaisuutta, uskollisuutta ja mitä kaikkea - ja erikseen ihailemme erityisesti omia kissojamme ja leuhkimme niillä kilpaa. No, Putkimies on voitolla, sillä hänellä onkin kaksi grafiitinharmaata yksilöä, toinen komea ja toinen kaunis. Kahdessa riittää aina enemmän kerrottavaa, vaikka minun kollini on isompi ja mustempi. Ei siinä kumminkaan mitään "minun kollini kyllä hakkaa sinun kollisi" - asennetta ole, vaan kunnioitamme toistemme kiintymystä omiin kisuleihinsa.
Eihän tuo nyt mikään tosi miehinen puheenaihe ole, kun oikeasti pitäisi puhua autoista, aseista, ampumisesta ja lintukoirista. Kyllä mekin isommassa miesporukassa. Ja varsinkin saunassa kaljapullo kourassa hien valuessa 120 asteisessa löylyssä.
Kaupan parkkipaikalla valitin vielä rospuuton aiheuttamasta muikun puutteesta. On niin surullista mennä muuten täyden kauppakassin kanssa kotiin Kulkurin hypätessä joka kerta toiveikkaana keittiön pirtinpöydän penkille seuraamaan kassin tyhjentämistä. Ainakin kolmen viikon ajan se on pettynyt kerta toisensa perään: ei muikkuja! Johan siinä menee kissan usko isännän jumalasemaan ja kaikkivoipaisuuteen. Oma itsetuntokin on pohjalukemissa, vaikka en varsinainen syypää olekaan. Mutta silti: hyvä ja reipas isäntä hakisi vaikka taksilla Jyväskylän torilta kilon, pari tuoreita muikkuja. Siihen olen kumminkin liian laiska ja pihi. Siis kissan isännäksi ihan kelvoton, niinpä ilmoitan eroavani min... ai niin, enhän minä olekaan ministeri enkä mitään muutakaan merkittävää, joten en voi erota. Ja kissan isännyys on kutsumustehtävä, joka on hoidettava. Joko hyvin tai hyvää vähän huonommin.
Siinä kesken vuodatukseni paikalle hipsikin Ruustinna - siis Putkimiehen ihana vaimo. Oli työpaikaltaan tulossa ja kysyi, että mistäs ne miehet niin intensiivisesti juttelee. Ehätin heittämään hätävalheen, että naisista ja tekstiviesteistä tietysti. Eihän se mennyt läpi, kun taisin samalla naukaista, joten kerroin Ruustinnallekin perheemme auvoa uhkaavasta synkästä pilvestä.
Ruustinnalla olikin kerrottavanaan hyvä ratkaisuehdotus. Käski ostaa pakasteseitä, jos se kelpaisi. Heidän kissansa kun ovat kohtalaisen persoja syömään semmoista mikrossa kypsytettynä. Kiitin vihjeestä ja poistuin kauppaan kiireesti, ennen kuin joku vie seitkin.
Kotona sitten kaivoin seipaketin esiin ja kohta palastelin kalpean kalan kissan astiaan. Kissa haisteli, kierteli, oli epäluuloinen, hieman maistoi kielellään, taisi napata pienen palan hampaiden väliin. Sitten ravisti vuoronperään etutassujaan ja poistui paikalta eteiseen pesemään turhautuneena turkkiaan.
Päästin pettyneenä  kissan ulos. Yritin vielä perään lohduttaa, että vielä se kesä koittaa meillekin. Sitten syödään porukalla kilokaupalla tuoreita ja friteerattuja muikkuja eikä kolmeen viikkoon mitään muuta!
Kissa naukaisi mennessään, että uskotaan, uskotaan. Ihan mitä vaan isäntä suvaitsee luvata.
Tuli se kumminkin illaksi kotiin.