Eilinen sade oli enää pelkkä aavistus, mutta ilma oli kuin haudutettu nauris.  Tummanpuoleisia pilviä nousi näkyville istuessani pihapenkillä silittelemässä kissaa.  Kostealla kädellä siitä irtosi runsaasti hienoa villaa.  Talviturkki oli irtoamassa, itselläni se on vielä jäljellä.

Pilvet hieman huolestuttivat, koska olin ottanut grillikyljen jääkaapista.  Niinpä viritin vanhan pallogrillini (ostettu pian tulen keksimisen jälkeen).  Aikeissa on ollut hankkia uusi, mutta ei ole vielä sattunut sopivaa kauppaa kohdalle.  Ja pärjäähän tuolla vanhallakin.  On grillattu kokonaisia broilereita ja muhkeita lahnoja ainakin 35 vuoden ajan.  Alkuperäinen ritiläkin vielä ehjä, joskin ohentunut.  Mielestäni ainoastaan hiilet antavat kunnon aromit lihaan.  Isot kaasu- tai sähkögrillit ovat isompia tilaisuuksia varten, ja meillähän grillijuhlat käsittävät kaksi ihmistä ja yhden kissan.  Muutenkin sellaiset vehkeet ovat kuin lentokoneen ohjaamoja kaikkine nippeleineen.

Lihat olivat jo nätisti kypsymässä, kun taivaalta joku alkoi viskoa isoja pisaran möykkyjä yllä olevaan lehvistöön.  Grillipaikka on talon päädyssä vaahteroiden ja matalampien pensaiden muodostaman katoksen alla, joten jatkoin kaikessa rauhassa.

Kauempana jyrähteli muutaman kerran sateen samalla yltyessä kaatosateen luontoiseksi.  Olin kuulevinani kissankin moukaisevan, mutta sateen ropina vihreään katokseen rajoitti kuuluvuutta.  Laitoin grillin kuvun kiinni, koska se sijaitsi vapaan taivaan alla ekä halunnut hiilloksen sammuvan ennen aikaansa.  Vaihtelin paikkaani muutaman kerran, mutta lopulta lehvästö antoi periksi sallien sateen tulla tyköni.  Paita kastui hetkessä, mutta vesi oli kuin vastalypsettyä maitoa ja vain virkisti.  Pakenin kumminkin sisälle laittamaan uudet perunat kattilaan kypsymään ja vaihdoin samalla kuivan paidan.  Kissa kiiruhti perässä sisällä.  Oli ilmeisesti pitänyt sadetta aiton alla, koska oli jokseenkin kuiva.

Katti jäi sisälle lepäilemään, kun palasin lihaa valvomaan.  Sade olikin jo loppunut ja aurinko paistoi muina miehinä.  Luonto höyrysi ja tuntui kesältä: tällaista sen pitää ollakin.  Pian lihakin näytti syömäkelpoiselta.

Kissakin vaikutti halukkaalta ulos, mutta ei sitten mennytkään, vaikka vaimo näytti sille ovet avoinna, että siellä paistaa taas aurinko.  Tajusin tietysti, että mistä kiikastaa. Leikkasin muutaman palan lihasta jäähtymään ja tarjosin ne hänen ylhäisyydelleen.  Kissa söi suorastaan ahmattina, jonka jälkeen ilmoitti NYT olevansa valmis ulos.

Niin olimme mekin valmiita sunnuntain aterialle, vaimo ja mä.