ja tietysti sen vuoden vaihtumisen.  En sentään ihan idiootti ole.  Mutta se loppiainen, ehkä siinä se kahdeksankymmenen Äo:n raja kulkeekin.  Oikeastaan tiedän vain Shakespieren näytelmän, jota sitäkään en lie lukenut saati näyttämöllä nähnyt.

Sen sijaan olen kyllä nähnyt tv:sta Kesäyön Unelman 50-luvun lopulla, kun kotona ei vielä ollut edes moista laitetta.  Virkamiestalomme talkkari oli muuttanut perheineen Helsinkiin, suomalaisen uussivistyksen kehtoon, jossa ihmisten asunnoissa oli oikeita näköradioita, joita ne sitten illalla katsoivat ja puhuivat sitten maalaisukulaisilleen käsittämättömiä asioita. 

Luokkaretken yhteydessä, ellen ihan väärin muista, kävin sen entisen talonmies- pingiskaverini luona, joka oli melkein ylivoimaisen kova alkusyötöissään.  Sen pojasta oli tullut siellä Hesassa lyhyessä ajassa aito stadin kundi ja tytöstä aito friidu.  Vaimo taisi hoitaa edelleen talon pr-hommat.

Mutta siellä näin sen Kesäyön Unelman.  Ei siitä rakeisen kuvan takia juurikaan selvää saanut, mutta aivan selvästi kuva viehkon elävänä liikkui.  Eikä sitä voinut edes verrata elokuvaan:  kuvahan tuli kotiin asti - tai tällä kertaa tuttuun kylään - ja kaiken lisäksi melkein suorana lähetyksenä.  Tai olisi voinut olla.

Seuraavana iltana olisi tullut jo tässä hetkessä ja suoraa  tapahtumaa, mutta silloin olin jo kotona Jyväskylässä kuuntelemassa levysoittemeni toistamaa Paul Robesonin negro spiritualia tai lasipalatsin yläkerran nuorisokilinää.

Mutta kyllä Shakespierre jätti lähtemättömän muiston, vaikken itse juonirakeneesta mitään tajunnutkaan.  Kun kuva oli niin suttuinen ja sivistystasokin samaa luokkaa.  Varmaan sen vuoksi, kun ei se brittiläinen kesä ole kovin valoisa, niin kuin juhannus Suomessa tapaa olla.  Muutenkin Suomessa oltiin vasta lähestymässä Hannu Salaman Juhannustansseja.

Eli aika käsittämättömäksi on jäänyt tuo loppiainenkin.  Pitää varmaan kurkkia vikipediaa, vai mikä se tämä uusi tietosanakirja olikaan,