Vai olisiko pitänyt mennä Rukalle rukkaamaan; ei sentään sinne laskemaan, kun olen siinä(kin) lajissa aika huono.  Ainakin paperilla.  Päässä laskeminen on paljon helpompaa, silloin tulee aina oikea tulos.  Ei ole ainakaan kukaan sotkemassa punakynineen.  Muinoin, koulua käydessäni, useimmat opettajat tykkäsivät sotkea kaikki vihkoni punaiseksi töhryksi.  Varsinkin ne, joihin olin yrittänyt kirjoittaa ulkomaan kielellä.  Itselläni oli aivan erilainen ajatus siitä, miten ulkomaan kieltä kirjoitetaan.  Opettajan kielen käsitys oli sitä vastoin hyvin vanhoillinen ja muodollinen, mutta arvovallallaan ja ikäänsä vedoten hän jyräsi meitin.  Tosin vieras kieli ei sitten modernisoitunutkaan ennustamallani tavalla.  Joten vieläkään kukaan ei ymmärrä minua, vaikka äännän ja artikuloin omasta mielestäni hyvinkin selkeästi ja varsinkin hitaasti.  Usein huomaan jääneeni puhumaan aivan itsekseni.  Joka onkin hyvä asia, sillä itseäni ymmärrän siinä asiassa erinomaisesti - ja muissakin suhteissa itseymmärrys pelaa kuin tauti.

Äidinkielessä sentään sain sinisiä loppukaneetteja.  Paitsi tietysti lauseen jäsennyksessä punakynä oli siinäkin hallitseva väri.  Luotin kuitenkin sokeasti luontaiseen kielen vaistooni, jonka luulin imeneeni  äidinmaidossa.  Myöhemmin tosin huomasin, että olisi pitänyt imeskellä paljon enemmän.  Mutta silloin oli pula-aika, vaikka äidilläni ainakin myöhemmin oli varsin runsaat ryntäät - jos nyt omasta äidistä voi käyttää tuollaista ilmausta.  Ja miksei voisi, parhaitenhan me asian tunnemme velipojan kanssa.  Ja veli voi asian vahvistaa milloin vain virka-aikana.

Ezikoisesta sentään tuli äidinkielen opettaja ja kirjailija, joten itse voin tyytyä elämään täällä syvissä korpikuusen varjoissa vailla mitään kuuluisuuden paineita ja julkisen nolautumisen pelkoa.  Tosin olen nolannut itseni muilla aloilla monin verroin:  mm. teatterin lavalla ja jopa julkisesti laulaen.  Vieläkin punastuttaa, vaikken oikeasti osaa sitäkään.  Mutta täällä syvällä sisällä olen yhä aivan vereslihalla.

Joten parasta lopettaa, ennen kuin avaudun ihan kokonaan.  Tahtoo aina unohtua täällä blogissa vaeltaessa, että ei tässä olla psykiatria kyydissä.