Siirtämällä tänä yönä kolmelta kelloja tunnin eteen päin saavutamme tänne Pohjolan hallaisille vainioille ikuisen kesän yli puoleksi vuodeksi.  Eli kun aamulla herään - hyvässä lykyssä jo pian kahdeksan jälkeen - niin leivoset ilmassa leikkiä lyö, perhoslaumat lepattavat levottomia reittejään, voikukat tunkevat esiin kuin Valion mainoksessa ja heinikko suhisee Siben Valse Tristeä.

Mikäli taivaalta puskee valkoisia, kiivaasti ropsuttavia hiutaleita, niin se on vain kesäsadetta, likaisenvalkea katolta roikutteleva aines on kesäpumpulia eli bomullia ja ojan pientareita kattava hyhmä on pakasteesta karannutta pehmistä.

Kannattaa uskoa tiedotusvälineitä ja vallitsevaa Euroopan kattavaa määräystä kesäajasta:  olemmehan yleistä ja yhtäläistä maanosaa.  Jos Italiassa, Kreikassa ja Espanjassa hikoillaan, niin pitää sitä samaa tehdä meilläkin. 

Pakkohan meidänkin on hikoilla, ainakin lukiessamme talousuutisia!  Ehkä en kuitenkaan tarkene hakea heti aamuvarhaisella päivän lehteä postilaatikosta vaan käännän kylkeä ja yritän nähdä uudestaan sitä ihanaa unta kesästä.