Seisoskeltiin sitten sekalaisena porukkana koulun pitkällä käytävällä odotellen pääsykokeen tuloksia.  Alkoi jo itseänikin jännittää.  Jos en pääsisikään, niin mitä sitten.  Olisi pakko jatkaa kansakoulua ja pyrkiä vuoden päästä uudelleen.  Olisi myös kamalan noloa mennä viidennelle tyhmäksi todistettuna kuunnellen toisten vinoiluja siitä, että tännepä jämähdit vaikka herraksi meinasit.  Sitten taas juostaisiin peräkkäin.  Sain kyllä kenet tahansa kiinni, mutta en ikinä lyönyt.  Sehän sattui.  Pikaistuksissani saatoin vähän läjäyttää, mutta viidenkymmenen metrin spurtin jälkeen oli toiselta mennyt sanomisen ja toiselta lyömisen halu.  Olin kyllä nähnyt poikien kesken rajujakin tappeluja, jossa veri pursusi nenästä tai raapaistusta haavasta, mutta semmoinen oli liian totista - kuin sotaa.

Koulun rehtori tuli joukon eteen paperi kädessä ja alkoi luetella sisään päässeiden nimiä paremmuusjärjestyksessä.  Ensin oli pari, kolme tyttöä sieltä preppausluokalta.  Taisi olla neljäntenä tai viidentenä Lassin nimi. Se olikin hyvä tyyppi, reilu ja muutenkin vähän semmoinen pomotyyppi.  Ei me mitään kavereita oltu, niitä karkintarjoajia tuntui muutenkin riittävän.  Ei silti, ei se siitä yhtään ylpistynyt eikä rehvastellut, oli ihan oma itsensä.  Ja nyt se oli pojista paras.  Lasse kääntyi ja lähti hiljaa kävelemään ulko-ovelle (kuulina sanoisin nyt).  Muutama seuraava nimi vilahti korvien ohi, kunnes korvani ylikuumenivat nimeni maininnasta.

Minä selvisin!  Ja ihan varmaan kymmenen ensimmäisen joukossa.  Sain hillittyä riemastukseni vaivoin.  Keksin matkia Lassia, käännyin hitaasti ympäri ja yritin kävellä rytmikkään vaivattomasti, askeleita hieman pidentäen ulko-ovelle ja kesän vapauteen.

Oppikoululaisen kesästä tulisi varmaan upea. Maltoin jäädä kuitenkin odottelemaan kavereita ennen kuin ryntäisin kotiin uutisineni.

 

Siihen voinkin katsoa lapsuuteni päättyneen.  Alkoi oppikoulu ja läksyjäkin olisi pitänyt tehdä.  Olisi pitänyt olla kypsä siihen ja moneen muuhunkin, mutta ei se kuitenkaan kovin helppoa ollut.  Sen tajusin turhankin hyvin, ettemme opi koulua, vaan elämää varten.

Oli siinä pojalla monta kertaa otsa kuhmuilla - ainakin henkisellä tasolla.  Päätänkin raporttini tähän.  Täällä Iisi, Keski-Suomi.