Kolmas luokka meni edelleen Lean valvonnassa ja opetuksessa. Paikka muuttui sinne Pappilan viereen, uimarantakin oli kiven heittämän päässä, mutta kukapa sitä enää syksyllä uimassa oli käynyt.  Siinä koulun aloittamisessa oli kesän ja syksyn raja, koulun keittolaa varten käytiin keräämässä puolukoita, myöhemmin oli jopa perunaloma, jolloin talojen lapset vapautuivat pelloille työvoimaksi. Meillähän ei mitään perunapeltoa ollut, mitä nyt pieni kasvimaa ja marjapensaita.  Siinäkin oli ihan tarpeeksi kastelemista.  Lisäksi itselläni oli parin neliön koeviljelmä, jossa harrastin tieteellisiä kasvikokeita.  Väitöskirja aiheesta lienee kadonnut jonnekin.

Lean kasvatusmetodeista vielä yksi esimerkki.  Istuimme kaksoispulpeteissa.  Erään kerran vieruskaverini ryhtyi ajankulukseen tekemään kiveryyttä.  Aina, kun avasin pulpetin kantta, niin pojan viikari asettui kannen päälle siten, etten saanut sitä auki.  Kun sama tapahtui minusta turhan monta kertaa, niin kantelin Lealle.  Hän totesi lakoonisesti, että lyö sitä.  Ja minähän räväytin kaveria avokämmenellä poskelle niin, että se oli vielä välitunnillakin helakan punainen.  Tilanne oli sillä selvä: asiasta ei enempää keskusteltu eikä poika enempää kiusannut.

Niin, se viimeinen selkäsauna pitää myös kertoa. Vanhempani olivat menossa katsomaan seurantalolle erästä elokuvaa, jonka minäkin olisin  halunnut ihan väkisin nähdä. Mutta kun ei, piti jäädä velipoikaa vartioimaan.  Harmitti vietävästi, kun juuri se minun mielifilmini jäisi katsomatta.  Isä ja äiti menivät ja minä sain loistavan ajatuksen: ei muuta kuin veli petiin ja unten maille.  Taisin käyttää hypnoosia tai muita taikakeinoja, mutta veli nukahtikin hyvin nopeasti.  Elokuvakin meni vasta alkumetreillään.  Hiivin teatterin pimeyteen eturiviin, jossa lapsille oli paikat.  Kun tuli teksti Fine tai jotain semmoista, niin ryntäsin kauhealla hopulla kotiin katsomaan tilannetta.  Jo ulos kuulin, että sisällä oli messu menossa.  Veli istui sängyssään pää hiestä märkänä ja tulipunaisena huutaen kuin yhtiön hinaaja.  Eikä sitä sillä siunaamalla saanut vaikenemaan.  Eivät isä ja äitikään kuuroja tai sokeita olleet, joten tuli oikein kunnolla isän kädestä - tai oikeammin remmistä. 

Tunsin ansainneeni joka ainoan iskun.  Olinhan syyllistynyt raskaaseen rikokseen, jossa olisi voinut käydä vaikka kuinka pahasti.  Onni oli se, että veli ei ollut vielä älynnyt mihinkään hortoilemaan.  Joko olin läksyni oppinut, tai sitten olin isän mielestä jo sen verran iso poika, että puheenkin piti riittää ojennukseksi, mutta sen jälkeen ei tullut yhtään selkäsaunaa.

Aloin itsekin tuntea oloni aika isoksi.  Joten seuraavaksi vuorossa lienee epilogi.