Siellähän se isin kulta jo onkin peiton alla lämpimässä odottamassa mukavaa iltasatua.  Mitähän isi... oletko milloinkaan nähnyt oikeaa pimeän Mörköä.  Niin tosiaan, onpa isi hassau, miten sitä pimeässä voisikaan.  Tai haluaisi.

Sillä eihän Mörkö mikään herranterttu keijukainen toki ole, vaikka onkin pieni ja pippurinen.  Pippurinen tosiaan.  Äitihän aina sanoo, että jäiköhän lakanat tänään pölyttämättä, kun peiton alle mennessäsi usein aivastat niin söpösti.  Oikeasti se aivastelu johtuu siitä pippurisesta Möröstä sängyn alla.  Jos tulee vielä kolmas, iso hatschii, niin johan se uteliaana jo kurkkii, että kuka sinne sänkyyn tuli pomppimaan.  Niin, kannattaa olla sen jälkeen ihan ripihiljaa että se Mörkö nukahtaa uudelleen.

Eikä valojakaan kannata laittaa, sillä viimeistään silloin Mörkö valpastuu ja alkaa potkia sängyn pohjalautoja:  thumb, thumb, thumb!  Ei, ei se sitä pahuuttaan tee, vaan pohjimmiltaan se on ihan rauhallinen ja kiltti, kuin meidän Musti.  Joka on joskus sinulle hampaitaan näyttänyt, kun olet sitä hännästä vetänyt.

Mutta Mörkö ei ole tietääkseni vielä yhtään lasta syönyt.  Naapurin täti kyllä kertoi kerran olleen tipalla, kun sen sukullaispoika lähti pilkkopimeässä vessaan ja astui Mörön vahingossa melkein littanaksi.

Ei siinä silti pahasti käynyt: pieni haava isoonvarpaaseen ja jäykkäkouristusrokotus seuraavana aamuna terveystalolla.  Eli niin kuin sanoin, niin Mörkö on paha vain suuttuessaan.  Että kannattaa aina pimeällä laittaa valo, jos pisulle lähtee.

Että mistäkö se tulee?  Eiköhän se siitä sängynaluspölystä pikku hiljaa synny.  Kun äidiltä jää usein ne lakanat puistelematta, niin vielä useammin jää se lattiakin sängyn alta pyyhkimättä.  Eikä isikään kerkeä millään, kun on niita palaverejä harva se ilta.  Huoh...

Sinne sängyn alle se pöly vähitellen kokoontuu, vaeltelee muutaman päivän ja varsinkin yön, nöyhtästä tulee pölykasoja, pölykasoista villakoiria ja villakoirista... arvaas mitä?  Aivan oikein, pieniä MÖRKÖJÄ!

Ei täällä mitään, kerron vain kultupienelle iltasatua.

Mihinkä minä jäinkään, tule nyt pois sieltä peiton alta, kuumahan siellä tulee.  Mörkö on oikeastaan ihan söpö: pienet pystykorvat, nappisilmien suojana pyöreät aurinkolasit, nätit siivet ja lisäksi vielä välisiivet, joilla se kuivattelee kosteutta kainaloista ja lisää nöyhtää ohuisiin jalkoihinsa vahvistukseksi. 

Aika pieneksihän se kaikkinensa jää, ehkän se krokotiilin kokoisena edes sopisi pois tuolta matalasta alustilasta.  Jotkut vanhat ihmiset väittävät, että voi siitä parhaimmillaan tulla tuommoinen mustan korpin kokoinen.  Onneksi se pidä yhtä rumaa ääntä, pientä naksetta vain, suhisee ja sihisee, yrittää onneton viheltääkin hampaattomalla suullaan.

Yleensä, jos ikkuna on jäänyt lämpimänä kesäyönä auki, niin se liihottelee yläsiivillään ulos varpusia kiusaamaan.  Silloin kannattaa sulkea nopeasti ikkuna, jos sattuu olemaan hereillä.

Auringon noustessa se voi kolistella kovastikin peltikatolla, mutta ei siitä kannata välittää vaan voit jatkaa ihan rahassa unia, että isikin saa vielä hetken koisia kun illallakin meni pitkään siinä kokouksessa.

Aamupäivällä äiti sitten puistelee petit ja imuroi sängyn altakin ja vaatekomeron lattian, ettei siellä liinavaatteiden välitilamörkö vaan kasva isommaksi.

Huomisiltana isi yrittää taas tulla ajoissa kotiin kertomaan uuden iltasadun.  Ai, että on äidin vuoro. Ihan miten vain, vaikka se kertookin vain semmoisia prinsessasatuja, jotka eivät ole edes totta.

Hyvää yötä, kultapieni.  Näe kauniita unia.  Isi menee kertomaan nyt äitille yhden sadun eilisiltaisesta palaverista.