Kun on tuo keskiyön juhla tulossa ja kaikkea.  Ainahan Alkossa käynnille syy löytyy.  Useimmiten se on juovuttavan aineen hankinta.  Kun on pari juhannusta mennyt niin sanotusti kuivin suin, ellei ota lukuun paria olutta tai silleen.

Mutta sitä rupesin kauhistelemaan, että on mennyt yli puoli vuotta ilman väkiviinaa ja lähes sama aika vailla oluen tippakaan.  Enkä enää aio totutellakaan kaljan makuun, mutta se minua huolestuttaa, että jos tieto leviää, niin minua aletaan pitää jonkinlaisena raivoraittiina kummajaisina.  Siitä seuraa taas se, ettei minua kutsuta mihinkään hauskaan seuraan eikä edes vähemmän hauskaan.

Kun en ole kuitenkaan mitään raittiuslupausta tehnyt, niin tänään käänsin auton nokan Muuramen alkoa ja otin vielä vaimon alibiksi.  Hänelle ostin pienen lakkalikööripullon ja itselleni ison vodkapullon.  Joku roti se pitää olla naisten juottamisessakin.  Heti kassalle maksettuani tunsin itseni taas pitkästä aikaa tosimieheksi:  siniset silmäni saivat takaisin entisen hehkunsa ja jäämeren kylmän säväyksen (onhan minulla kaksi silmää).  Leukakin jämäköityi kuin keuhkikseen kuolleella Marlboro-miehellä, askel piteni ja nopeutui niin, että muutamat alkon nurkilla norkoilleet tyypit kompastuivat kengännauhoisiinsa.

Tosin, ellen nyt ole ihan hervottomaksi tullut tuon vapaaehtoisen raittiuden aikana, niin ei se vodkapullo kerralla mene, ei edes kahdella tai kolmella.  Kun en tykkää kamalasti olla kännissä.  Vaikka monesti sekin on tullut koettua varsinkin nuorena hurjana!  Vielä vähemmän tykkään niistä seuraavista aamuista.  Mutta harva kai viinaa juo rapulan takia, ellei sitten joku masokisti.

Joten odotellaan tässä pari päivää, jotta pääsee sitten sanomaan että hyvästi selvä vuosi!

Ellei sitten ole niin kaunis aattoilta, että innostumme lähtemään ajelulle, kuten viime vuonna, ja sitten palatessa on vanhan parin mentävä maate eikä ryyppäämisestä tule yhtään mitään, eikä juhannuspäivänä kannata enää aloittaa.

Toissa vuonna vaimo jäi voipuneena kotiin ja huono omatunto pukkasi minut kotikonnulle jo kahdeksalta raivokkaan selvänä, vaikka oli jalkaisin.  Eikä kotona ollut yhtään viinaa.  Jonka uskallan tunnustaa vasta nyt kun se on jo kaukaista historiaa.

Tai sitä edellisenä, kun menimme kilometrin päähän savusaunaan ja vaimon jalka oli kipeä, joten piti mennä autolla (se oli silloin Volvo, jota sitäkään ei saanut ajaa kännissä).  Ja kotiin tultua piti syöttää kissa ja ne 17 siiliä eikä silloinkaan enää aamuyöllä jaksanut ryypiskellä paria kaljaa enempää.

Joten riskirajoilla elämme juhannuksen tienoilla.  Seuraan mielenkiinnolla, miten äijän käy.  Varmaan siitäkin kirjoitan, mikäli muistan jotain.