Menin jo sekaisin siitä, kenen blogista otin haasteen vastaan.  Jonnekin kuitenkin ilmoittauduin tarkoituksena ilmiantaa itseni - tai syy iisi-nimitykseen.

Kauan sitten eli prinssi ja prinsessa... Ääh, se olikin se Kiplingin toinen juttu.  Niin, joskus 60-luvun lopulla olin nuorna miesnä rauhanturvaajana Kyproksella.  Toimin ensin puoli vuotta joukkueenhohtajana ja sen jälkeen toimistoupseerina operatiivisessa toimistossa, eli tilannepäivystäjänä suomeksi sanottuna. 
Joukkueenjohtajana ollessani jääkärit alkoivat kutsua minua iisiksi, ei siis isiksi, vaikka olinkin tuore isä.
Nimityksen kantasana on engl. easy, koska olin pomona käösittääkseni aika "helppo".  Toisin sanoen en ollut kovinkaan sotilaallinen enkä vöyhkäillyt turhia.  Asenteeni varmaan korostui siitä, että edeltäjäni oli juuri sellainen vöyhöttäjä.  Minusta oli tärkeintä, että tarvittavat hommat tehtiin hyvin ja ajallaan, muuten oltiin kuin ellun kanat, niinkuin Väinö Linna kirjassaan toteaa. 
Sieltä, historiani hämäristä, kaivoin tuon vanhan lempparin.

"Iisin hirnuntaa arjessa" taas muistuttaa välillä aasin hölmöä äännehdintää.  Ja arjen keskeyttää hyvin harvoin minkäänlainen juhlahetki, humusta puhumattakaan.  Tällä iällä jokainen eletty arkipäivä aiheuttaa pienen tuuletuksen.

Että sellaista.