edellinen osa 6.12.08

Vihonviimeinen osa

 

Kiuas sihahti äkäisesti, vaikka tuli oli sytytetty vain puolisen tuntia aikaisemmin.  Karjunpää ja Susiluoto istuivat hartaina nahat punaisina höyryten ja ripirinnan. Sauna oli kapea ja matala niin, että lauteillakin pitiistua kumarassa.

- Kyllä tämä mennen tullen kerrostalosaunan voittaa.  Yhtä ahdashan tämä on, mutta ilmanvaihto kyllä pelaa, eikä välitöntä tukehtumisvaaraa ole.

- Kiitosta vain vilpittömistä kehuista, Susiluoto ähki ja heitti kiukaalle punaisella muovikauhalla muutaman vesiripsauksen etteivät kivet jäähtyisi liikaa. - Toki mökkisaunan tuleekin olla sen verran hauraasti pykätty, että ilma vaihtuu luonnollista tietä.

- Luonnonmukaisuus ennen kaikkea, hymisteli Karjunpääkin. - Mutta tuo järvimaisema on kyllä jotain.  On kuin taulutelevisiosta katsoisi jotain luonto-ohjelmaa.

- Joo, se onkin 50-tuumainen ikkuna, ihan kuin oikeassa televisiossa.  Tuli siitä yhtenä iltana urheiluohjelmaakin, kun joku vesihiihteli järveä eestaas ilkeä-äänisen vesijetin perässä.

- Mutta eiköhän me vesijetit mennä järveen nahanhuuhteluun!

Höyryävät miehenköriläät ryntäsivät yhtäaikaa kapealle ovelle niin, että pihtipielet olivat irrota liitoksistaan.  Äänekkäinä mursuina he möyrysivät iltatyyneen veteen.  Räiskivät, pärskivät, karjuivat kuin pakkopaidasta juuri irti päässeet mielenköyhät, sukeltelivat, kävivät ankaraa painia, huohottivat, yskivät, röhkivät, huohottivat.  Kunnes jäivät uupuneina rohjottamaan rantaveteen.

Tuokion läkähdeltyään he tajusivat janonsa suuruuden raahautuen vapisevin polvin saunaneduspenkillä odottaviin oluisiin.  Ei siinä olutpullo juurikaan kerennyt käsissä lämmetä, kun sen sisusta oli jo kohissut kurkusta alas.  Toista pulloa käsiteltiinkin jo harkitummin, tunnustellen, makustaen, arvostaen makua ja oluen humalapitoisuutta.  Ehkä itsekin lievästi humaltuen.  Se hetki on niin kaunis, miettivät molemmat miehet tykönään.  Mutta eivät sentään ääneen moista ruvenneet läyryämään.

Mutta koneen tasaisen käynnin laadun takaa vain kunnon voitelu. Niinpä Susiluoto käväisi lähteella ja toi muassaan pullotettua kirkasta.  Korkin, jo Väinämöisen ajoista tunnistettu narahdus herkisti karskeimmankin suomalaismiehen musiikkikorvan hyvin herkäksi.  Hiljenipä siinä läheisessä koivussa iltakonserttiaan viheltelevä mustarastaskin, sillä musikaalisesti tarkkakorvaisena lintuna se tajusi antaa äänitilaa aidoille erikoistehosteille.

Eikä aikaa mennyt juuri enempää, kuin huippumenijältä kestää sadan metrin matkaan, kun puolikkaan pullo oli jo pohjillaan.

- Olisihan se aika järkyttävää, jos tuo niin mainio seurajuoma loppuisi kesken maistiaisten, Karjunpää killitti Susiluotoa kysyvästi pieni pelko syrjäsilmassä.

- Laajensin taannoin tuota lähdettä niin, että kyllä sinne parin illan eväät mahtuvat, Susiluotto heitti olan yli ollessaan jo puolivälissä lähteelle vievää polkua.

Tosin tahti siitä rauhoittui huomattavasti, sillä olivathan he monissa liemissä olleita ja niistä monia maistaneitakin veteraaneja.  Ja yleensä jopa rajansa tietäen.  Poikkeuksia ei tietenkään laskettu mukaan, sillä vuositasolla niillä poikkeamilla ei ollut tilastollista merkitystä.  Niin ainakin Karjunpää todisteli, kun he asiaa syvällisesti pohtivat toisen pullollisen puolivälissä.  Tosin Susiluoto ehdotti, että voisi tuon lopun jättää vaikka aamuvaraksi ja näin illan päätteeksi pysytellä tasoittavassa oluessa, sillä muutamat löylyt on toki otettava, ettei sauna suotta kuumana puhise.

Virittelivätpä miehet siinä löylyhuoneen ahtaudessa parit rannanjärvet ja "tuuli se heilutti koivun larvaa" ja muutamia muitakin pohojalaasveisuja, kun niitä ei ilkiä selvinpäin samalla tavalla uhoten esittää.  Kunnes Karjunpää muisti Susiluodon maininneen jotain siitä Leimannin tapauksesta. Ja tulihan se selvityskin.  Että ei se Leimanni ollutkaan oikeasti kuollut, vaan teatterimiehenä oli tehnyt itsestään valetapetun teatterimaskeineen ja -puukkoineen ja feikkiambulanssikin päälle päätteeksi.  Oli mies halunnut häipyä maan alle joidenkin velkojen takia. Miehellä oli täällä sukulaisia ja kavereita, jotka avustivat miestä mäessä.

Karjunpää hiljeni.  Taisi lopettaa hikoilunkin siinä lauteilla.  Sanoi sitten:

- Hae äkkiä se loppu pullo!  Pakkohan se oli hakea, kun käsky kävi.  Tarjosi Karjunpää sentää kaverillekin, kun oli ensi itse siivuttanut kunnolla.  Susiluoto nosti vajaata olutpulloaan merkiksi, että tämä riittää, mutta selvensi sen verran lisää, että epäselväksi oli jäänyt se, että olivatko ambulanssimiehet kuitenkin niitä velanperijöitä.  Kukaan ei tuntunut tietävän.

Karjunpää vaikutti äkkiä selvältä mieheltä.

- Nyt tämä mies lähtee petille.  Huomenna katsotaan jatko!

Mitäpä siihen oli Susiluodolla sanomista.  Painui takkahuoneen toiselle laverille kuorsaamaan.

                                             ¤

Yö kierähti aamuunsa hieman harmaana, mutta sateettomana.  Karjunpää heräsi suunsa kuivaan napseeseen.  Onneksi pöydällä oli muovinen vesikanisteri.  Oli siinä vieressä lasipullokin, jonka pohjalla lillui nelisen senttiä kirkasta, mutta sen näkeminenkin etoi.  Vaikka vain muutamaa tuntia aikaisemmin se oli ollut jumalten juomaa.  Onneksi kanisterin vesi maistui, vaikka lämmintä olikin.  Virkistikin sen verran, että kykeni nurkan taakse ja jopa rantaan naaman pesulle.  Järviveden raikas viileys selvitti pään pahimmat sumut.  Varpaatkin tykkäsivät kipristellä hienon pohjahiekan sekaan ja Karjunpäästä tuntui, että paivästä voisi tulla hieno.  Varsinkin, kun pääkään ei tuntunut märäntyneeltä vesimelonilta eikä kilisevältä vellikellolta.

Kunnon kahvimukillinen normalisoisi tilannetta vielä siitäkin, joten Karjunpää lätisteli sisään märkine varpaineen jättäen selvät jäljet lattian linoleumiin.  Pannukin löytyi, vettä lähes täyteen, muutama kourakupillinen saludoa sekaan ja kaasuliekille kiehumaan.  Karjunpää muisti, miten tarkkaa touhua kahvin oikea kiehauttaminen oli ennen korisevien kahvinkeitinten keksimistä.  Hänellä ainakin se yleensä aamukiireessä kerkesi kiehahtaa yli, vaikka olisi kuinka yrittänyt olla varppeillaan. Jauhoisen sumpin siivoaminen oli aina ylivoimainen tehtävä.  Mikään ei pilannut aamua tehokkaammin kuin äkäinen akka ja laiha akka.

Karjunpää huomasi puhuneensa ääneen, sillä Susiluoto kääntyi katsomaan laveriltaan silmät sirrissä ja kysyi, että mitä? 

- Sitä vaan, että tuleekohan tästä kunnon kaffeeta, kun ei ole tullut aikoihin pannulla keitettyä.

- Laita reilusti jauhoja, onhan siellä melkein täysi paketti.

- Ei tänne sovi enempää.  Ei jää kiehauttamisvaraa.

- Sitten on liikaa vettä.  Onhan pannussa nokka.

Karjunpää kaatoi mukin puolilleen ja lisäsi jauhoja pannuun.

- Nyt siitä taitaa tulla myrkkyä.

- Myrkkyä sen pitää ollakin, eilisen jälkeen.  Ja alkaa kahvi haistakin.

- Sanonko, mikä täällä haisee, kun kaksi juoppoa on pienessä huoneessa yönsä viettänyt.

Susiluoto lähti äkkiä ulos jättäen oven auki.  Kahlasi pitemmälle rantaveteen ja sukelsi.  Karjunpäätä puistatti.  Aamu-uinnit eivät olleet hänen heiniään.  Paitsi joskus silloin lapsena, kun paleltiin järvessä keväästä syksyyn ja hampaat loukkua lyöden kehuttiin, miten lämmintä vesi olikaan.

Susiluoto läpsytteli vuorostaan sisälle jättäen märän vanan lattian pintaan, kaivoi kaapista korppupaketin.

- Täällä ei voi kaappiin jättää edes sokerikorppuja, kun muurahaiset ovat hetkessä niiden kimpussa, semmoisia pieniä mustia, eivät pure mutta hulluina sokerin perään.

- Eipä tässä leivokset maistuisikaan.  Kunhan kunnon kahvia mustanpuhuvana ja kuumana.  Tuli tuossa hetki sitten yksi juttu mieleen, mutta siitä vähän tuonnempana.

- Kuules tuota, rupesi ihan uteliaisuutta kutittamaan.

- Maltahan tovi.  Piti vielä siitä Leimannista.  Että onko se nyt sitten vainaa vai valevainaa vai uusvainaa, eli niiden huumetyyppien lopulta eliminoima.  Kaiken kaikkiaan helvetin sekava juttu, ei viitsisi käsitellä koko asiaa pitkällä kepilläkään.  Selvä vanhuuden merkki, että ei enää viitsi eikä jaksa eli ei hotsita!

- Ehkei tarvitsekaan.  Meillähän on niiden ambulanssihörhöjen tuntomerkit noin suurin piirtein ja hiljaisella tiedustelulla saadaan muutamalta paikalliselta tarkempiakin kuvauksia, ehkä nimiäkin.  Jos levitetään sinne baarin tienoville, että homma hoidetaan vaarattomaksi kaikessa hiljaisuudessa.

- Että kaikessa hiljaisuudessa!  Vanha aatami nosti Karjunpäässä päätään.

- Maltas nyt taas vähän aikaa.  Mitä see baarin ja kylän väki pelkää.  Se pelkää olla kahden uhan välissä: toisaalla poliisi ja harhauttamissyytteet, toisaalla pelko hörhöjen kostosta.  Peittävät pelkonsa sitten kaikenlaiseen turhaan uhoamiseen.  Mutta jos...

- Mutta jos me takaisimme, hökäisi Karjunpää innostuen väliin, jos me lupaisimme kylän väelle, että meidän puolestamme muutamat ohi- ja ylilyönnit painetaan villaisella ja Helsingin pään poliisit hoitavat hörhötyypit parempaan talteen tai Viron viranomaiset johonkin vielä kauemmas, niin...

- Puhuthan ihan minun suullani, pomo!

Karjunpään kasvojen rypyt tuntuivat jotenkin silinneen.  Hän kopautti rystysillään pöytää ikään kuin pöytäkirjaan merkittäväksi.

- Siinä se on, ratkaisu.  Niin homma hoidetaan, jumankavita.  Saletti homma ja eiköhän se Leimannikin ilmesty kolostaan, kun tilanne rauhoituu, eivätkä ne huumeporukat ole enää rahojaan perimässä.  Tosin näille perukoille se ei enää tarvitse ilmaantua.  Että se kyllä tehdään sukulaisille ja kavereille selväksi.

Karjunpää kopautti uudestaan pöytään kuin ilmoittaen päätöksen olevan pitävä ja laillinen.  Kaatoi sitten pannusta personkupit molemmille.

Karjunpään naama alkoi uudelleen rypyttyä hänen etsiessään sanoja sille toiselle jutulle.  Susiluotoa nauratti.

- Kiemurteleehan mies kuin kosioretkellä olisi.

- Lähestulkoon.  Meinasin yhdessä asiassa tosissani kosiskella vaimoasi.  En nyt sentään naimisiin, kun sillä sattuu olemaan minua parempi mies.  Mutta kun sinä mainitsit eilen, että hän on perinyt nämä melko laajat rantamaat, niin voisikohan armas vaimosi mitenkään harkita semmoista juttua, ett se myisi ja lohkoisi meikäläiselle semmoisen pikkuisen siivun, johon voisin vaimolleni ja itselleni rustata pienen mökkeröisen kohtsillään koittavien eläkepäivieni ratoksi ja mielenvirkistykseksi?

Susiluoto vetkutteli, hörppäsi sumppia, hieraisi parransänkistä leukaansa, pyyhkäsi märkiä hiuksia otsalta, rykäisi.

- Tulipa siinä paljon asiaa lyhyessä mudossa: että eläkettä ja rantapalstaa.  Hommahan menee nyt niin, että vaimo on vähän motkottanut olevansa täällä rannassa vähän yksinäinen.  Ajattele, että valittaa yksinäisyyttä minun seurassani.  Sentää oltu naimisissa kymmeniä vuosia ja minä olen viihtynyt ihan hyvin sen seurassa aina kun olen kotona sattunut olemaan.  Jotain seurapiiriä varmaan tahtoisi ympärilleen.  No, ei vainenkaan.  Mutta siitä olen varma, että tuohon tonttihommaan se suostuu ilomielin.  Ollut vähän puhettakin, kun ne meidän vaimot on muutenkin niin hyvää pataa. Itsellänikään ei monta ajastaikaa ole eläkkeeseen.  Kun tuo selkäkin... Kyllä sillä kumminkin talkootöitä...

Susiluoto hörppäsi mukin tyhjäksi, asetti se huolellisesti pöydälle, nousi ylös ja kaappasi Karjunpään karhun otteeseen.

Sai Karjunpääkin sanottua jotakin.

Sitten rustaillaan, kalastellaan ja bongaillaan.  Eikä poliisijuttuja ollenkaan.  Paitsi juovuksissa sitten ratkaistaan täällä rannassa kaikkein karmeimmat kuolemat.

Jos kamera olisi ollut paikalla ottamassa lähikuvaa, niin voisin vannoa, että molemmilla oli silmäkuopat ihan märkinä.

Mutta semmoista sattuu jopa parkituille poliiseillekin.

 

L O P P U