Minulla on sekä hyviä, että huonoja uutisia.  Ei se mitään, kerron ne huonot ensin.  Nilkkani on kävelemättömässä kunnossa.  Eilen jaksoin vielä nilkuttaa huoltamolle ostamaan korvapuusteja, kun pojat uhkasivat tulla käymään.  Tänään vessaan meno tuntuu valitun kansan vaellukselta erämaan halki ja itseni tunnen Moosekseksi, joka kiipeää vuoren päälle laintaulut niskassa.  Tukena on onneksi kävelykeppi, lahjana työkavereilta eläkkeelle lähtiessäni.  Ja nyt jo tarvitsen sitä, vasta vajaan kolme vuotta sen juhlan jälkeen.  Onneksi eivät antaneet ruumisarkkua.
Kipu alkoi muutama päivä sitten päkiästä, seilaten sitten kaikki jalkaterän pienet lihakset läpim  Nyt se lihamato tekee tuhojaan nilkassa.  Olisikohan naapurilla lainata luusahaa.  Onneksi kauppa ei ole huomenna auki, eikä tule houkutusta lonksua vasemmalla jalalla leivän ostoon.  Epäilen positiivisen mielin, että maanantaina kävelen melkein kuin ihmiset.

Hyviäkin uutisia on - luultavasti.  Esikoinen toi pullon laadukasta konjakkia synttärilahjaksi (ei varhemmin kerennyt sen tuoreen pojan takia).  Sen kullanruskeaa nestettä ihailen nyt iltakaudet kuin kaunista auringon laskua.  Viime vuonna tuijotin edellistä konjamiiniä pari kuukautta, ennen kuin Putkimies tuli avuksi tyhjentämään sen.  Pitäisikö pirauttaa kaverille, että olis tietoo...

Kuopus toi herkullisen suklaisen kuivakakun tai semmoisen.  Annoin loput evääksi kotimatkalle tai iltapalaksi, kun meillä sellaiset tahtovat kuivahtaa jääkaappiin  (suklaamakeiset ovat aivan eri juttu).
Muuten loppupäivä menikin kissan kanssa makuuhuoneessa horrostellessa, kunnes kissa meni syömään ja ulos.  Itse könysin sohvalle kuolemaan, mutta sekin jäi sitten puolitekoiseksi.  Liekö sitten hyvä vai huono uutinen.

Ehkä täältä alhon suosta vielä noustaan.  Jos ei, niin täytyy sitten tehdä olo mukavaksi täällä.  Vaikka se ihme malja on nyt puoliksi tyhjä, niin voihan se huomenna ollakin puoliksi täysi.  Sellainen aromilasi.