on se, että kesä on vielä täysillä, lämpöä parikymmentä - ja enää 1/3 vuosi jouluun.  Ei ihme, että vuodet täällä pohjan perukoilla menevät sukkelaan ja ihmiset vanhenevat ennen aikojaan ukottuen ja akottuen jo keski-iässä.  Sillä eivät he ymmärrä oikeaa ajan kulua ja luonnikasta elämän menoa vaan tarttuvat hengen hädässään viimeiseen trendiin metsästäessään ikuista nuoruutta.  Ukotus/akotus alkaa, kun nuorentavat ihmevoiteet tai butoxit eivät enää tehoakaan, vaan oikea ikä näkyykin kasvoista.

Onneksi olen ohittanut keski-iän aikoja sitten, joten voin viettää vielä parikymmentä vuotta sellaista kelohongan olotilaa.  Siihen ei pysty home eikä laho.  Myrskytuulet tuivertavat jälkiä jättämättä, salamat lyövät korkeintaan harmaata pintaa raapaisten, vuodenajat vaihtuvat uusiin ilman, että mikään varsinaisesti muuttuu.

Ei kelohonka edes piittaa, antaa ajan kulua mutta ei kuluttaa.  Korkeintaan pintaan nukkaantuu uusi kerros pehmeän harmaata pintaa.  Voi jo katsella levollisin mielin sekä taakse- että eteenpäin.  Eikä ole pakko suunnitella suuria, ei ole tarvetta rikastua eikä rakastua, kunhan tavallinen arki lutviutuu ja sydänpuu pysyy terveenä ja pihkan tuoksuisena. 

Ja loppujen lopuksi se maasta kaivettu tervaskannon juurikin palaa iloisella liekillä, savuttamatta ja saastuttamatta.

So help me God.