Olen jäänyt luomani hahmon varjoon.  Enkä edes pitänyt hänestä.  Karjunpää oli/on vanhan ajan autoritäärinen poliisimies, joka juopotteli halutessaan, kohteli vaimoaan  lähinnä piikana ja alaistaan juoksupoikanaan.  Eikä tutkijanakaan ollut kovin häävi: kun tuli vaikeuksia, niin eikun karkuun ja piiloon.  Kun ei saanut rikollista rysän päältä kiinni ja turpakäräjille, niin kauhea itsesääli valtasi mielen ja pari kuukautta säälittiin omaa, pientä sielua jossain mökkipahaisessa kaljajuovuksissa. Kun lopulta alainen tulee hakemaan pois valehtelevaa, uskotonta, juopottelevaa röyhkimystä  kotiin ennen  pakkasta, ettei sinne paleltuisi, niin vielä yrittää se onneton päteä ja selvittää asiaa, jonka kuka tahansa nuorempi konstaapeli olisi ratkaissut kahvitauon ja ruokatunnin välisellä työrupeamalla.  Eikä edes osaa kotiin mennä, vaan jatkamaan ryyppäämistä jonnekin saunan rötisköön.

Jos itse jään tuommoisen miehen varjoon, niin eipä kirjoittajasta ole paljon mihinkään. Tai edes siihen.

Joten vetäydynkin Karjunpään kanssa rustaamaan sitä onnetonta kesämökkiä sinne rannan tuntumaan, paitsi ettemme kumpikaan osaa laittaa lautaa ristiin, saati sitten hirttä kurkeen.

Ihan paska jätkä, se Karjunpää.  Vai?