Vessasta kurkisti nainen, säikähtäneen suurisilmäisenä ja sen näköisenä, että meikkaus oli jäänyt puolitiehen.

-  Mitä hemmettiä teillä... nainen nielaisi, rykäisi sitten ja korjasi:

- Voinko jotenkin auttaa?

- Me vain tulimme... tuota noin, sanomaan osanottomme tapauksen takia ja poliiseina... eli siis entisinä...

Täällä niitä on juossut eilisestä asti, tosin ne oli vähän teitä nuorempia, tai aika paljonkin...

- Varmasti niin, eläkkeellä ollaan, mutta kun oltiin herra Hyttysen vanhoja kavereita...

- No eipä niitä vanhoja kavereita ole nyt näkynytkään, ei sitten ensimmäistäkään.  Eivät varmaan halunneet häiritä, kun...

-  Kävikös ne kaverit useinkin ennen kuin... tuota...

- No, joka viikko niitä visiteerasi.  Te ootte kyllä eka kertaa.  Vai ootte tekin kavereita, ne muut vanhat häipyy ja uusia vanhoja kavereita ilmaantuu.  Oliko se Hyttynen velkaa teille vai toisin päin?

- Ei suinkaan, olisiko sitten pitänyt olla miten tahansa päin?

- No ei varmaan, mutta ne kaverit oli varsinkin maanantai-aamusin melkein jonossa kärttämässä pikku vippiä aamuhiukiin.  Lähtivät usein sitten porukalla kahville.  Eivät täällä sen anempää asioitaan selvitelleet.  Musta vain tuntui, että ne muut olivat pienen avustuksen tarpeessa.

- Olettekos te sihteeri tai jokin, jos saan kysyä?

- Saahan sitä poliisi aina kysyä, vaikka entinen olisikin.  Vanha piintynyt tapa varmaan.  Kyllä olen... olin johtaja Hyttysen pitkäaikainen sihteeri... Leena Luhtala nimeltäni, 38 vuotta ja siviilisäädyltäni eronnut yksinhuoltaja.  Saisiko herroille olla muuta?

Leena Luhtalan silmät hämärtyivät kyynelistä ja hän käänsi kasvonsa huoneen ainoaan ikkunaan päin.  Susiluoto kaivoi housuntaskuaan ja veti sieltä ruttaantuneen paperinenäliinan laittaen sen kiireesti takaisin.  Karjunpää otti pari askelta ja livahti vessaan, kuului repäisevän rullasta ja tuli takaisin puolen metrin pätkää riiputtaen, kasvot punehtuneina  ojentaen paperin sihteerille.  Tämä kiitti, pyyhki hetken silmiään ja kääntyi sitten katsomaan tiukasti Susiluotoa.

-  Minä en tiedä, mitä tapahtui.  Olin juuri mennyt vessaan... tuota, no suoraan sanoen pissalle, kun kuulin summerin äänen.  Siis joku painoi käytävällä olevaa nappia.  Se siis soi tuossa minun pöydälläni.

-  Eiko se siis hälytä johtajan huoneessa?

- Se kyllä soi molemmissa, mutta sieltä sen voi säättä soimaan vain minun pöydälläni.  Nyt se taisi hälyttää molempiin, sillä kuulin johtajan huutavan jotain ja sitten kuulin kuin naisen äänen minun huoneessani sanovan jotain.

- Entäpä mitä sitten?

- Tietysti minulle tuli vähän hätä siinä - pöntöllä.

Sihteerin muuten kalpeat posket saivat vähän väriä.  Poliisit pysyivät vaiti.

-  Helppoahan se miehillä on!  Sen kun vetäisevät vetskarin kiinni, mutta naisilla se on vähän eri asia...

- Kyllä kyllä, voin kyllä kuvitella.

Nyt oli Susiluodon vuoro punastua.

- Siis en nyt rupea mitään kuvittelemaan, vaan, no... Meni siis hetki, enne kuin pääsitte tuolta.

- No ei siinä kuitenkaan hetkeä enempää, mitä nyt housut jäi puoliti... anteeksi.  Hätäännyin sitä outoa ääntä, mutta ei täällä sitten kuitenkaan ketään ollut ja sisäpuhelinkin oli hiljaa.  Aurinko paistoi kirkkaasti suoraan sisään ja taisin siitäkin häikäistyä niin, että kesti vähän aikaa, ennen kuin tajusin, että ovi johtajan huoneeseen oli raollaan.  Kurkistin sinne ja...

- Onko se siis muuten aina kiinni?

- Ainakin melkein aina.  Johtaja halusi niin, hän kun halusi rauhassa...

- Halusi rauhassa mitä?

Molempien poliisien ryhti ikään kuin terävöityi.

- Mitä sitä nyt rauhassa haluaa, juoda vaikka aamukahvinsa tai sitten... ottaa sen aamun eka napanterin.

-Ah, napanterin.  Senhän nyt joka pomo haluaa nauttia kaikessa rauhassa ennen raskaan työpäivän alkua.  Ja varsinkin raskaan edellisillan jälkeen.  Eikös niin?

- Siitähän minä en tiedä mitään!  Mutta kyllä, Kyllä johtaja Hyttynen aika stressaantunut oli.  Ne entiset kaveritkin..

- Entiset?  Milloin niistä kavereistä entisiä tuli.  Taitaa taas yksi sihteeri sanoa vähemmän kuin mitä tietää.  Antaapa nyt tulla ihan vapaasti ja pidättelemättä.

Ihan samalla lailla, kuin äsken tuolla vessassa, teki Susiluodon mieli lisätä, mutta osasi sentään vanha koiranleuka pysyä vaiti.

Karjunpääkin piti taidepaussin ja kysyi sitten.

- Rouva Luhtala, mitä te näitte katsoessanne johtaja Hyttysen huoneeseen?

 

Jatkuu...