Aikomus oli painua pehkuihin, kun silmäluomien lopsutusfrekvenssi on jo aika tiuha.  Mutta tuli pakonomainen tarve kirjoittaa tänne edes muutama rivi, vaikka ei järki päässä virtaa ja talo on hiljainen kuin roomalainen katakombi.

En tosin ole semmoisessa käynyt, eikä se muutenkaan ole vierailulistani kymmenen kärjessä.  Siinä on katakombia ihan tarpeeksi, kun viettää Suomessa loka-marras-joulukuun, ihan liikaakin. 

Syntymäpäivänikin olisivat ihan toisenlaiset, jos ne olisivat lokakuun sijasta reilut puoli vuotta myöhemmin. 

Pari kertaa tosin on ollut lokakuussakin mukavaa.  Yhden kerran Japanin reissulla juhlimme täysiä vuosikymmeniäni, jolloin vielä seuraavana aamuna minulla oli tavattoman hauskaa, kun lähdimme järjestäjän kiertoajelulle.  Kaikki naiset näyttivät yhä tavattoman viehättäviltä ja maailma oli mitä mukavin paikka elää, kunnes vieressäni istuva Arja käski minun pitää turpani kiinni.  Hänen päätään särki, eivätkä korvat sietäneen nauravia hälyääniä.

Toisen kerran oli hauskaa tasan vuoden päästä, kun samainen kotimainen teatteriseurue saapui juhlimaan meille kotiin, taisi muutama tulla kuokkimaankin.  Paljuissa riitti kotiviiniä, maljoja nostettiin ja puheita pidettiin ihan slaavilaiseen tapaan.  Etenkin Kari, joka on vallan mainio ulosanniltaan, kehui päivänsankarin niin ylettömästi, että se meni edes osittain täydestä ainoastaan runsaan viinin ansiosta.

Vaimon tekemä kotiviini oli vahvaa ja rapulavapaata.  Siksi se olikin hyvin vaarallinen aine, joten sitä ei ole enää valmistettu vuosiin.

Ei muuten ole synttäreitäkään juhlittu.  Vieraitakaan ei juuri käy.  Tietävät, että on kovin kuiva talo nykyään.

Sake- ja viinimuistelot virkistivät hetkeksi, mutta nyt on sammuttava yövalon kanssa.