Nyt sitten sekin on todistettu, eikä pelkkää liioittelua.  Ilmatieteen laitoksen mukaan syksy oli täällä raukoilla rajoilla normaaliakin pimeämpi.  Vaadin kyseistä laitosta korvaamaan henkiset kärsimykseni ja pimeässä kolisteluni kuukauden kaukomatkalla ylöspitoineen.  Etelän sametinpehmeitä öitä ei tarvitse erikseen korvata.  Valtio saakin maksaa osaltaan kunnon päivärahaa pikkumenoihin, kuten casinovierailuihin ja yökerhoistuntoihin.

Tänään oli kuitenkin keskipäivällä sellainen hetki, jolloin ei tarvinnut keinovaloa lukemiseen.  Tosin tuokio oli vasta aavistuksen omainen, lähiomainen se on vasta lähempänä juhannusta.  Tosin niihin aikoihin alkaa jo huokailu, että kohtahan se kesä on jo mennyt ja Inarin rannoilla vielä jäähileet kilisevät ja vastahan meilläkin räystäistä puikot tippuivat.

Ollaanhan sitä sen verran synkkää väkeä täällä, että olemme täysin paikkamme ansainneetkin.  Vai olivatko esi-isämme tänne riistan perässä vaeltaessaan iloisesti rupattelevia ja nauravaisia seuraihmisiä, jotka ankarat ilmastolliset seikat (jääkausi oli juuri päättynyt) muutamassa vuodessa masensivat itseään ja kavereitaan tappaviksi, synkiksi hermokimpuiksi. 

Kauheinta on kuitenkin se, kun muutaman viikon upean etelän reissun jälkeen laskeutuu tuiskuisen musta-valkoiselle lentokentälle t-paidassaan ja sortseissaan ja talvivaatteet unohtuivat jonnekin.
Semmoisia järkytyksiä eivät monet kestä.  Silti haluavat kokea saman yhä uudestaan, kun masokisteja olemme.  Kekkonenkin tykkäsi retkeillä eniten myrryskelillä.  Siperiassahan se kävikin usein neuvottelemassa.  Siellä ei polibyrookaan kauan kestänyt vaan antoi periksi kaikissa tärkeissä asioissa (se oli historian uustulkintaa).

Lukekaa vaikka Supon arkistoista.  Ne avautuivat juuri.