Tarkoitan tuolla putkella uutta kirjoitusta.  Kun sen kolmannen ihmispojan maailmaan tulosta on jo aikaa, niin pitäisi keksiä uutta kirjoitettavaa.  Päivän kohokohta oli se, kun kauppamatkalla yksi musta koira haukkui pyöräkassiani.  Melkoinen seikkailu, eikös vaan?  Siitä kyllä puhuttavaa riittääkin loppuillaksi.  Voisin tietysti ottaa kirjallisia vapauksia ja kuvata otus jonkinlaiseksi tulta syöksevän lohikäärmeen ja Baskervillen koiran sekoitukseksi, joka syöksyi pimeyden seasta kimppuuni ja ainoastaan teräväkärkinen sateenvarjo ja sen taitava käyttö pelasti - tällä kertaa.  Ja se tapahtui menomatkalla.  Ensi viikolla voisin jatkaa sitten kotimatkan odysseiamaisesta vaelluksesta  Päijänteen rantojen rosvoluolien, kykloopinsilmäisten siltavahtien, hunajaäänisten idols-impien ja alkoholihuuruisten kokemusten kautta lopulta kassi vajenneena, mutta hengissä ihanan Penelopeni viereen.
Ja kaikki tämä ihan vain pikkuisen liioitellen.
Tosin se haukkuva koira oli emäntänsä mukaan vanha, kuuro ja pelokas.  Taisi tunnistaa minussa sukulaissielun ja siksi ilmaisi äänekkään osanottonsa.
Onneksi koiran emäntä ei pelännyt eikä haukkunut.  Että ihan hyvin päivä meni, ja huomenna lohikeittoa!