Eilen yksi ampiainen oli piiloutunut housuni lahkeeseen ja tuikkasi minua nilkkaan.  Näin keväällä on ennenkin ilmeisesti tuuletuskanavan kautta vaellellut raskaasti lentäviä mehnoja sisälle surisemaan.  Ne olen nätisti pyydystänyt tyhjään tulitikkuaskiin ja vienyt ne ulos vapauteen. 

Eilen tuli yksi levoton ja hoikka ampiainen, joka ei suostunut asettumaan sen verran hetkeä paikoilleen,  että olisin sen hetkeksi vanginnut kohta vapauteen päästäkseni.  Pari kertaa yritettyäni unohdin sen olemassaolon, kun surinakin lakkasi.

Kesken kaiken, joutessani, jotain tuolissani lukiessani, tunsin piston nilkassani.  Ei tuntunut ikäkolotukselta, vaan enempi Singerin tuikkaukselta.  Uteliaana lahjettani kohotin - ja sieltähän tipahti elävä amppari, joka valitettavasti kuoli primitiivireaktioni seurauksena. 

Vaikka olen sotilaskoulutuksen saanut ja olen oppinut ainakin sen, että turhia uhreja pitää välttää viimeiseen asti, niin nyt en mahtanut itselleni mitään.  vaikka kaduinkin välittömästi ampparin irtonaisia siiven palasia, joita lojui jalkojeni juuressa.

Vanhuuttani lienen tullut liian herkäksi...

Tänä aamuna surisi jälleen.  Samanllainen tapaus:  lenteli ympäriinsä hetkeksikään pysähtymättä.  Vaimokin aamukahvillaan levottomoitui aikä saanut hetkenkään  rauhaa.

Joten otin appiukolta perityn kärpäslätkän ja iskin häirikön hengiltä!  Kylmän harkitusti ja vaihtoehtoja esittämättä.

Niin pehmiskin kovenee kotia puolustaessaan!