ihan huvin vuoksi.  Siitä riemusta, että voi kirjoittaa mihin aikaan vain.  Sitä, mitä mieleen tulee.  Ja vaikka ei mieleen mitään tulisikaan.  Ei kukaan ryhtyisi tällaista pöytälaatikkoon kirjoittamaan, tyhjänpäiväistä tekstiä muutenkin täyteen lootaan.  Jota ei kukaan koskaan edes lue.  Jälkipolvikin vie parhaassa tapauksessa  sellaiseen säilöön, jossa lukee ´paperinkeräys´ tai vastaavaa. Mutta tänne virtuaaliin kirjoitettuna tämäkin teksti jää elämään tai ainakin säilymään.  Joku voi vahingossa tämän vaikka lukea, jolloin teksti on jättänyt edes pienen jäljen toisen ihmisen ajatukseen.  Olen siis hipaissut lähimmäiseni sisäistä elämää.  Joka on suunnattomasti enemmän, kuin kellertyvä paperipinkka hapertuvassa kirjoituspöydän laatikossa jossain tallin vintillä tai juhannuskokossa.
Niin moni on kirjoittanut terapeuttisia juttujaan oman terveytensä tähden sulkakynällä kyntilän valossa, kosmoksella tukkikämpän öljytuikun lepatuksessa toisten noituessa korttiringissä, vanhalla halvalla hankitulla Adlerilla haaveillen ikiomasta kirjasta oman kirjahyllyn kunniapaikalla, sähkökoneella laaditusta ahdistustarinasta heijastamassa uuden vuosituhannen todellisuutta. Kaikki turhaan, sinne ne kuolemattomat tekstit hautautuvat kuolemaan, kuten lopulta itse kukin.
Mutta heitäpä muutama juttu blogisfääriin!  Joku - sinulle aivan vieras ihminen - lukee sen ja voi jopa kommentoida lukemaansa.  Luet kommentin ja joku ihmeellinen onnen tunne täyttää sielusi: ei kukaan ole koskaan  reagoinut kirjoittamaasi.  Ennen kuin nyt.  Se tuntematon, fiksu ja viisas ja jumalainen henkilö on koskettunut kirjoituksestasi niin paljon, että on vaivautunut vastikkeeseen. 
Kuinka se tuntuukaan hyvältä, tekee mieli kehystää hyvä kommentti seinälle, kuin ikiviisas raamatunlause tai kansanviisaus.  Miten me pöytälaatikkoon kirjoittavat yleensä pärjäsimme ennen blogia? Vai kirjotimmeko vain pelkkää asiatekstiä otsa kurtussa?  Jota ei missään julkaistu, ellei ollut muuten tärkeä henkilö, jolloin oli niin tärkeä ettet kerennyt itse edes kirjoittamaan omia tekstejään.

Edellinen on siis hyvä esimerkki:  joku tämänkin lukee, vaikka jutussa ei taida olla sitä kuuluisaa päätä, eikä edes häntää.  Kiitos siitä, lukija.  Kommentointi onkin jo liikaa pyydetty.  Siitä voisi jopa maksaa.