Nyt tulee reaaliajassa tapahtuva postaus. Ei minulla mitään asiaa ole - että siinä mielessä ihan normaali kirjoitus - mutta kello on puoli kaksi, kissa meni käväisemään ulkona, vaimo on mukkunut jo puolitoista tuntia ja minunkin pitäisi, kunhan se katti suostuisi tulemaan sieltä sohjon seasta.
Tämä on juuri se suden hetki, jolloin luomia painava raukeus hiljaa pakenee ja valvomista voi jatkaa pari tuntia. Nyt pitäisi myös saada niitä suuria oivalluksia. Voisi päivittää sen Einsteinin suhteellisuusteorian, kun siinä nyt vain ei ole kaikki aivan kohdallaan. Shakespearen soneteissakin on joitakin ontuvia riimejä - tietysti niissä alkuperäisissä teksteissä - suomennoksethan ovat ihan syvältä. Ja se Saarikoski sitten: pöydän altakin teen parempia käännöksiä vanhasta kreikasta. Voin mennä myös irlantilaiseen kapakkaan ryyppäämään paikallisten kanssa tynnyrillisen vaikka kuinka väkevää sotkua, mutta suden hetkenäni kirjoitan niin syvällistä päiväkirjaa retkistäni, ettei mitään pohjaa edes löydy!

Tämän kaiken tekisin, jos vain kerkiäisin. Usein olen kerennytkin. Ongelmana on vain se, että aamulla palatessani öisten nerokkuudessaan vertaansa vailla olevien muistiinpanojen ääreen, en tyhmyyksissäni saa niistä mitään tolkkua. En siitä kuitenkaan masennu, koska se vain todistaa lopullisesti ja vääjäämättä nerokkuuteni: Suden hetken nerokkuuteni on niin ylivertaista, että en edes minä itse voi sitä ymmärtää enkä tulkita päivämuodossani.  Saati sitten joku muu semmoinen tavallinen tallaaja. Sallinette minun nauraa - tietysti ilman itserakkauden häivääkään.  Olenhan tavattoman nöyrä ihminen - noin niinkuin neroksi. Silloin suden hetken aikaan.

Kun saisi vielä tuon ulvonnan kohdilleen. Itseänikin häiritsee sen lievä epävireisyys. Eikä kissakaan suostu tulemaan kotiin. Ja vaimo nukkuu sikeästi.

U UUU UIII UUU IUUUU... missä helvetissä se kuu on ja milloin se on täysi... UUUH UIIII JIHUUU...