Päätin eilen perustaa huvipuiston.  Tarvittava tila oli valmiiksi tuossa etupihalla.  Siinä oli valmiiksi viimevuotinen terassi, joka osottautui virheinvestoinniksi, koska en sallinut paikalle anniskeluoikeuksia.  Pari kertaa siinä vaimon kanssa omenalimsat juotiin, mutta tien läheisyyden vuoksi sen kummemmpaa juhlintaa ei voinut harrastaa.  Ei sitä sentään kaiken maailman kulkijoille tai kaljan kerjääjille...

Kun se hiton orapihlaja-aita vielä lyhennettiin kantoihinsa Kuopuksen kanssa viime syksynä, niin terassista olisi mennyt loppukin rauha.  Tai oikeastaan tunnelma oli kuin kävelykadun terassilla, liikennettä oli vain meillä vähemmän.  En ole kyllä kaupunginkaan terasseilla viihtynyt.  Ei ole ollut edes sopivaa seuraa.  Kumma juttu, kun joskus 60-luvulta töistä lähtiessä itsekseni kuiskasin käyväni yhdellä, niin heti pari kolme rahatonta iskeytyi kylkeen.

Nyt siis perustin lähes samalle paikalle sen huvipuiston.  Siihen oli jo sijoitettava pääomaakin eli toisin kuin terassiin, joka rakentui nollabudjetilla.  Piti nimittäin sijoittaa yli kahdeksan euroa tikkatauluun ja kuuteen tikkaan, joista yksi on reservissä.  Taustalevy ja tarvittavat naulat löytyivät varastosta.  Parin sateen välissä rakensin kyseisen puiston aivan omakätisesti, joka on sinällään melkoinen suoritus läheten jo urotekoa.

Oikein metrin mitalla mittasin taululta viiden metrin matkan paikkaan, johon asettelin puolilahon laudan merkiksi, ettei kukaan - en edes minä - hivuttautuisi lähemmäs taulua heittosuorituksen aikana.  Matka vaikuttikin pitemmältä kuin mitä muistin. 

Nuorena tikanheitto oli varsinkin maaseutupaikoissa hyvin suosittu ajanviete.  Kesä alkoi yleensä sillä, että heitti kätensä aluksi mitääntekemättömäksi niin, että vasta juhannuksen aattona pystyi taas kunnolla heittämään - ja silloinkin vain alkuillasta.  Voi vain arvata, mikä aiheutti myöhemmin illalla tikkojen katoamisen jorpakkoon taulun säilyessä lähes koskemattomana.  Tietysti hämärä, itikat ja hauska seura!  Sekä sankka tupakansavu tyynessä illassa.  Muusta häiriötekijästä en muista mitään.

Asetuin siis huvipuistoni toistaiseksi ainoan laitteen heittolaudan taakse tikat kevyesti leväten vasemmassa kourassani, vasen jalka edessä tukivarren ollessa oikean jalan varassa.  Niin heitetään perinteistä tikkaa, jossa numerot ovat pyöreällä kehällä yhdestä kymmeneen.  Siinä lasketaan tuloksetkin Elon laskuopin mukaisesti, eikä brittiläisittäin sen tikkataulun toisen puolen säännöillä.  Joista en ymmärrä muuta kuin sanonnan "bulls´ eyes", ja sitten taas siellä pubissa ottavat uuden kierroksen sitä taskulämminta kaljaa.  Minun "häränsilmäni" on se napakymppi ja juon kaljani kylmänä paitsi nykyisin, kun jääkaappiin ei sovi eikä lämmin maistu.

Otin tikan oikeaan käteeni, punnitsin sitä hetken, katsahdin tauluun, joka tuntui olevan yllättävän kaukana, mutta jossain  sen pyöreän keskellä napakymppi kuitenkin sijaitsi.  Heitto, seuraava, heitto, toistuen viisi kertaa:  kolme niistä kopsahti taustalevystä maahan, kaksi ei päässyt edes perille.  Käsi oli varmaan Eesaulta lainattu, niin vieraalta se tuntui.  Lisäksi taulu oli selvästi liian ylhäällä, tuuliolosuhteet olivat epäedulliset, tihkusade liukasti sormet.  Kaiken kaikkiaan:  keksin syitä onnettomaan tulokseen ihan entiseen tapaan.  Paitsi, etten nyt jaksanut heittää edes perille asti.  Ilmeisesti siirtyminen euroihin oli pidentänyt myös metrin mittaa.

Tilanne oli haastava, kuten nykyisin sanotaan tilanteessa, kun taito ja kyvyt eivät riitä.  Sitten muistin, että tämähän oli huvipuiston kastetilaisuus, joten ryhdyin huvittumaan.  Sadekelikin oli kuten Suomen huvitilaisuuksissa tulee ollakin.  Kun vielä myöhemmin, sateiden välissä, grillasin meille kolmelle makkarat, niin voin julistaa lesän huvipuistokauden pihassamme avatuksi!