Iltapuhteella teatteriohjaaja Juha Hurme pakinoi sanoista.  Tällä kertaa oli kyse sanasta ´kässehtiä´.  En ollut tavannut kyseistä sanaa aikaisemmin eli meitä ei ollut toisillemme esitelty, mutta tajusin välittömästi sanan tarkoituksen.  Sillä enhän ollut koko kesänä juuri muuta tehnytkään kuin pitkin pihaa kässehtinyt.  Hurmekin selitti sitä samaa, eli huuhailla pitkin pihaa eli tonttia oikeastaan ilman sen kummempaa tarkoitusta tai tekemisen meininkiä.  Voi sytyttää vaikkapa nuotion ilman grillauksen tai muun toiminnan tarkoitusta, vaan ihan omia aikojaan vain jotain tehdäkseen ilman käytännön tekemisen ajatustakaan. 

Jopa lepästä pihapolulle tippuneen risun poimiminen käteen ja sen toimittaminen läheiseen risukasaan saattaa ylittää kässehtimisen periaatteen ja muuttua merkitykseltään pihan siivoukseksi.  Tosin semmoisen toiminnan voi peittää liikkeen hidastuksella ja näennäisellä velttoudella sekä hajamielisellä ilmeellä.  Tilanteen aitoutta lisää läheisellä penkillä itseään laiskasti nuoleskeleva kissa ja kesähellettä suriseva ilma. 

Tällä kelillä on enää mahdotonta kässehtiä.  Postilaatikolle mennessäkin voi ulkoisesti siltä näyttää, kun ihmisruumissa vain jalat liikkuvat sen verran, että kylmänkireänä takaisin sisätiloihin takaisein selviää.  Aamun lehtikin hohkaa aikansa tylyä tietoa siihen asti, kunnes realismi astuu taas uuteen päivään ja pikku hiljaa saat itsesi kässehtimistilaan.  Jopa keskellä talvea!