Oikeastaan liioittelen.  En näe missään sarastusta, kun säleverhot ovat suljetut.  Avasin ne saman tein, mutta ei yö siitä valjennut yhtään.  Voisi viettää vaikka romanttisia kynttilähetkiä päätyterassilla, kun ripustin sinne metallisen kynttilälaitteen  oksasta roikkumaan.  Kun vain tulisivat ne leppeän lämpimät elokuun ilkamat.  Istuisimme vaimon kanssa kynttilän lepatuksessa hienoissa pikareissamme makuhermoja kutkuttavaa mansikkaviiniä omalta pellolta itse valmistettuna. 
Siinä on vain se ongelma, että mansikkamaa on hunningolla, eikä kotiviiniä ole muutenkaan tehty yli vuoteen.  Ehkä sen vuoksi isäntäväki ei ole aivan hunningolla, sillä itse valmistettu viini on aivan liian hyvää juotavaksi omalla terassilla kynttilöiden vilkkuessa syyskesän sametinpehmeässä illassa aiheuttaen harhakuvan vahvasta suonissa virtaavasta elinvoimasta osoittautuen sitten aamulla rajusti liioitelluksi tunteeksi, vaikka omasta vuoteesta itsemme löytäisimmekin. 
Jos romanttista iltaa kaipaamme, niin parasta nauttia vain pikkupullo omenalimpsaa puoliksi ja kallistua sitten omille sängynpuoliskoillemme ilman sen kummempia ilotulituksia.  Niin muuttuu maailma, eskoseni.  Tai, mihin se nyt muuttuisi, ei se radaltaan ole suistumassa.  Onhan tässä elinaikaa maapallolla joitakin miljoonia vuosia, ennen kuin aurinko on polttoaineensa kuluttanut loppuun.  Tai ihminen hiipunut kommervenkkeineen tiensä päähän.
Katson ikkunastani ulos pimeään.  Talvella voin erottaa alanaapurin valon, kun puuston lehdet ovat varisseet.  Nyt näen vain tumman metsikön ja vähän vaaleamman taivaan.  On aivan hiljaista, edes ysitieltä ei kuulu liikenteen hurinaa.  Sitä hiljaisuutta juuri kuuntelin monena yönä, kun muutimme tähän taloomme parikymmentä vuotta sitten.  Nyt löysin uudelleen sen saman äänettömyyden.

Hiljaisuus soi, kuunnelkaa.