Karjunpää ja Susiluoto tuijottivat käytävän ovea, Hyttynen nousi pystyyn olohuoneen ikkunan pielistä pidellen.  Yksi mummon mallinen pelargoonia-ruukku kierähti lattialle.  Ruukku säilyi ehjänä, mutta oksia katkeili ja mullat levisivät seinän vierustalle.  Hyttynen pyysi - kukalta kaiketi - anteeksi ja jäi tuijottamaan ulos kadulle.

Susiluoto ei oikein osannut päättää, että lataisiko vai varmistaisiko haulikon.  Toinen panos putosi lattialle.  Äskeisen paukauksen kaiku kiersi yhä käytävässä.  Muuten oli oudon hiljaista:  ei huutoa, ei pauketta,  Karjunpää mietti jo hetken kuulleensa harhoja.  Sitten räjähti uusi rämähdys!  Mutta ei se kuulunutkaan oven takaa, vaan jostain vähän kauempaa.

- Toivottavasti ne vekarat kerkesivät ulos, Susiluoto kähisi ja heilutti haulikon piippua ylös ja alas.

- Hei, lopeta tuo heiluminen, ei se ollut meidän oven takaa!  Kuului varmaan kerrosta ylempää.

- Hyttynen hipsi paikalle:

- Siellä ylempänä asuu kanssa Luhtala, siinä on vaan etunimi Lauri Luhtala eikä Leena Luhtala.  Vai oliko siinä vain L - etukirjain.  Taisivat erehtyä.  Ovat sinne vinttikerrokseen rakentaneet muutaman pienen yksiön jälkikäteen.  On niissä vieläkin semmoiset vintin rautaovet.

- Hetki vielä kuunnellaan, sitten avataan varovasti ja mennään hiljaa ja varovasti alas.

- Kuule, Karjunpää, vilkaisin tuonne kadulle ja siinä jalkakäytävällä oli poikittain pari autoa.

- Nokakkainko?  Rutussa?

- Ei kun ihan tavallisesti, vähän niin kuin ulko-oven tukkena.  Ja pari poliisin näköistä kyykisteli niiden takana.

- Se tästä vielä puuttuikin!

- Kai se on teidän kannalta hyvä asia... ja minunkin.  Ei siellä ainakaan mafia paikkoja riko...

- Joo joo, mutta kun meinattiin hoitaa koko homma ihan huomiota herättämättä, kun...  Mitä minä tätä sinulle selvittämään.  Meillä on Susiluodon kanssa syymme.  Ja oothan sinäkin samoja kavereita, joita tässä jutussa on tuntuu olevan pilvin pimein... 

Karjunpää avasi oven hiljaa, lukko raksahti hieman.  Kerrosta ylempää kuului vaimeaa puhetta ja ikään kuin käsiaseen raksahdus sitä viritettäessä.  Karjunpää viittasi toiset peräänsä nostaen etusormen huulilleen.  Viittasi sitten molempia riisumaan kenkänsä näyttäen samalla kaidetta, etteivät muutkaan koskisi siihen.  Kolmannesta kerroksesta alas tuntui kestävän vaikka kuinka kauan.  Onneksi kaikilla hermot pitivät, kukaan ei joutunut paniikin valtaan.  Pahin kohta oli alatasanteella, josta oli suora näkymä ulko-oven ikkunaruudun kautta ulos kadulle.  Onneksi poliisiautot oli pysäköity niin, että vaikka sieltä jotain liikettä näkyikin, niin matalana mataen heidän onnistui ujuttaa itsensä kellariin vievään portaikkoon ja sitä tietä ulos pihan puolelle.

Pihalla leikki muutama lapsi, joita pari äitiä vahti.  Toisella oli joku kudin ja toinen luki naisten lehteä.  He eivät kiinnittäneet miehiin mitään huomiota.  Paitsi toinen heistä huudahti heidän peräänsä.

- Mitä meteliä sieltä sisältä oikein kuului?

- Taisi siivooja pudottaa vesiämpärinsä alas portaita.

- Voisivat nekin opetella käyttämään nykyaikaisia muoviämpäreitä, vanhassa talossa on tietysti aataminaikuiset vehkeet.  Aamuvarhaisesta kolistelevat.  Pitää valittaa isännöitsijälle sitäkin!

- Tosiaan, tehkääpä se, kihersi Susiluoto helpottuneena olkansa yli ja vilkaisi yläkerran ikkunaan.  Siellä vilahti jotain sinistä.

- Nyt juostaan, kiljaisi Susiluoto ja hyppäsi vanhan aidan ja matalan ojan yli laajalle lasten leikkikentälle.

Joku kuului avaavan ikkunan ja huutavan heidän peräänsä.