Vaimon saatoin petiin jo pari tuntia sitten, kissa on herkutellut muikuilla pitkin päivää, retkotellut nahkatuolissaan, välillä vieressä rapsuteltavana, ulkoillut hetkittäen ja sisääntullessaan valittaen mourunnut kiristynyttä pakkasta.  Käväisi vielä äsken lyhyen lenkin, söi muutaman raksun ja kallistui sohvalle yöunilleen.

Niin minäkin kohta unia näkemään.  On taas menossa yökukkumisen ja myöhään nukkumisen vaihe. Tänäkin - tai viime - aamuna kun vihdoin vääntäydyin makuuhuoneesta esiin, vaimo toivotti iloisesti huomenta. Oli ollut hereillä jo pari tuntia, päästänyt kissan ulos ja takaisin sisälle sekä hakenut jopa lehden olohuoneen pöydälle isäntää odottamaan.  Odotti vain kahvin keittäjää.

Toki ne kahvit laitoin valumaan, paahdoin muhku-sämpylät, voitelin oivariinillä ja päällystin tonnikalalla. Siinä sitten hiljaisuuden vallitessa nautimme aamupalan.  Kissakin tuli nahkatuolistaan kysymään pientä makupalaa.  Annoin maistiaisen leivän päältä, jonka jälkeen oli tärkeää, että isäntä saattaa sen ovesta pikku lenkille.

Eikä tarvinnut edes kalenterista katsoa.  Ei mitään menoja, pelkkää laiskottelua koko päivä.  Ruokakin vain lämmittämistä vailla. Voisi jopa sanoa, että onpa miehellä virikkeetön päivä.

Niinhän sitä luulisi, äkkipäätä.

Joku lauluntekijä on todistanutkin, että köyhän ainoo huvitus on mielikuvitus.